lauantai 8. helmikuuta 2014

Matkamuistoja: Berliini osa II

Kun näitä vanhoja matkakuvia selailen, niin kylläpä syksyinen Berliini näyttää värikkäältä ja kauniilta. No vielä parempi matkustusaika olisi tietysti kevät; kirsikkapuut ja tiesmitkäpuut olisivat juuri kukkimassa ♥.

Ensimmäisessä matkapostauksessa vähän vihjasinkin, että allekirjoittanut yrittää matkoilla tutustua uuteen paikkaan maksimaalisesti. Kuvaan tietenkin sopii, että lentomme Helsingistä lähti n. klo 7 aikoihin, joten olimme hyvissä ajoin Berliinissä. Se tarkoitti myös sitä, että edellisenä yönä ei juurikaan nukuttu. Eikä tuleva hotellihuoneemme vapautuisi vielä muutamaan tuntiin.



Tästä portista eläintarhaan.

Lentokentältä hyppäsimme bussiin, joka vei meidät hyvin keskeiselle paikalle, Zoologischer Garten -asemalle. Se on entinen päärautatieasema, josta lähtee kattavasti juna, metro- ja kaupunkijunia, sekä busseja. Tungimme matkalaukut säilytykseen (aika hikistä puuhaa) ja suuntasimme Zoologischer Garten -eläintarhaan, joka on aivan vieressä.



Berliinin eläintarha on Saksan vanhin eläintarha (vuodesta 1844) ja se on yksi maailman suurimmista eläintarhoista. Vuonna 2013 siellä oli peräti reilu 3 miljoonaa kävijää. Kokoa siinä todella on ja yritin Hra K:lle vinkata, että hän voisi vetää minua pienissä vankkureissa, joita sisäänkäynnin lähettyvillä oli. ;)

Taustalla näkyvä rikkinäinen kirkontorni on Kaiser Wilhelm Gedächtniskirche siis Keisari Vilhelmin muistokirkko. Se tuhoutui toisen maailman sodan pommituksissa ja sen vieressä on moderni uusi kirkko. Kannattaa copypastettaa tuo saksankielinen nimi ja laittaa se googlemapsiin -sitten klikkailet keltaisen ukon kartalle -ja avot, olet paikan päällä melkein oikeasti. 
 


Okapi poseeraa ♥.

Eläntarhassa kiertelyä varten kannattaa varata hyvät kengät jalkaan (niinku kaupunkilomilla muutenkin) ja varsinkin aikaa. Tällä kertaa emme käyneet ollenkaan apinatalossa ja akvaarion kohdalla aika on aina loppunut.



Hiekkakissa, kuva Hra K:n luvalla.

Kissatalossa ilmassa leijui melkoiset tuoksu hajuaromit. Ja erikseen vielä varoitettiin, että jotain eritettä voi ilmassa lennähtää. Hiekkakissa oli eri söpön näköinen -vähän kuin iso ja leveä otsainen kotikissa.



Nenäkarhu on niin suloisen ja symppiksen näköinen ♥♥♥.
Nämä tyypit iloisesti touhusivat pitkin aitaustaan ja vaikuttivat ihan tyytyväisiltä.



Bloggaaja (joka ei vielä tuolloin ollut bloggaaja) riippusillalla ja kamera kaulassa kunnon turistin tavoin. 



Ja sokerina pohjalla -panda ♥. Kuva lasin läpi.

Berliinissä on myös toinen eläintarha Tierpark, jossa en ole käynyt. Mutta sivujen mukaan siellä näyttäisi olevan kultapanda klik youtubeen, jonka näkemisestä olen haaveillut, määenkestä.

Seuraavassa osassa käydään aamupalalla ja kurkataan Tekniikan museoon :)


Lämpimästi tervetuloa lukijoiksi Lahna Kissa ja Veranazdar! Kaikille mukavaa viikonloppua :)

torstai 6. helmikuuta 2014

Matkamuistoja: Berliini

Tiistai-iltaisin tulee yksi tämän hetken lempiohjelmistani; Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. Tämän viikon jaksossa oltiin jonkin aikaan Berliinissä ja sitä katsellessa tuli ihan hirmuinen matkakuume (ainahan sitä vähän on).

Muistin myös, etten vieläkään ole kirjoittanut matkastamme Saksaan. Eikä se matka ollut mikätahansamatka -vaan häämatka. Onneksi meistä kumpikin pitää kaupunkilomista, tosin ei sitä ihan lepolomana voi pitää, jos kävelee ziljoona kilometriä päivässä. Kun matkalle tulee lähdettyä, niin pitäähän siitä ottaa kaikki ilo ja hyöty irti -kaikilla aisteilla ja jalkoja säästämättä :D Häämatkamme oli marraskuussa 2010, kylläpä aika rientää!

Olen käynyt Berliinissä 90-luvun puolivälissä Saksojen yhdistymisen jälkeen, 2000-luvun puolivälillä ja nyt viimeksi 2010. Tästä voi päätellä, että pidän ko. kaupunkista kovasti.
Ensimmäisellä matkalla olin n. 14-vuotias, enkä muista, että olisin millään tavalla noteerannut sitä faktaa, että itä ja länsi olivat pari vuotta aikaisemmin yhdistyneet. Siitäkään huolimatta, että matkaseuranani oli hyvän ystäväni lisäksi kaksi historianopettajaa. Siinä vaiheessa, kun jatkoimme matkaa entisen Itä-Saksan puolelle Wittenbergiin olisi varmasti ollut hyvin tietoinen siirtymästäni ns. rajan toiselle puolelle.
Olin niiin teini ja niihin aikoihin olin lukenut Christiane F. huumeasema Zoo-kirjan (onko se teille muille tuttu?). Jossa oli varsin erilainen kuvaus 70-luvun Berliinistä. Uskomatonta, mutta totta ko. kirjan kirjoittaja julkaisi viime vuonna uuden kirjan elämästään.


Tv-torni ja Museosaaren kärjessä Bodemuseo, jota ympäröi Spree-joki.

Berliinissä liikkuminen on hyvin helppoa; metro, kaupunkijuna ja bussi kulkevat kattavasti ja ah, niin luotettavasti. Kaupungissa viehättää erityisesti uuden ja vanhan kontrasti, kuten kuvassa. Berliini on rento kaupunki ja ihmiset aika ystävällisiä.



Potzdamer platz:n alue on täynnä uusia ja moderneja rakennuksia. Se tuhoutui toisessa maailman sodassa lähes täysin. Berliinin muurin aikoihin se oli rakentamatonta aluetta.



Berliinissä on myös loputtomasti vanhaa ja historiallista, kuten Brandenburgin portti.



Siellä on iso ja aika hieno eläintarha. Jos nyt heti ylitetään se kynnys, että eläimien ei kuuluisi olla tarhassa ihmisten töllötettävänä. Alue on valtava ja pelkästään puistot ovat kauniita. Ja siellä on jättiläispandoja ♥♥.



Kuva on uudelta päärautatieasemalta, joka on köhköh, aika suuri, mutta selkeä. Täältä häämatkamme jatkui.

Tässä oli hätäinen pintaraapaisu Berliiniin. Haluaisitteko lukea (=katsella kuvia) Berliinistä kaupunkina vai eläintarhan asukeista? Vai kummastakin?

tiistai 4. helmikuuta 2014

Siitä se ajatus sitten lähti

Inspiraatio iski sunnuntai-illalla. Olin jo jonkin aikaa komentanut itseäni menemään nukkumaan (muistaakseni Peppi Pitkätossukin teki niin), mutta tästä huolimatta istuin tietokoneella ja surffailin blogien mielenkiintoisessa maailmassa. 
Trio MiuMau Ja Herra Nilsson-blogissa oli tartuttu harjaan ja aloitettu taistelu jokaista keväistä kissojen karvanlähtöä vastaan. Niinpä minäkin kaivoin furminaattorin esiin. Robert oli oikein myötämielinen harjaukselle, jopa kellistyi kyljelleen, kuten sillä on tapana. Ja karvat vaan lenteli.



Nuuusk, onkohan tämä varmasti aito Furminator?

Sulo tuntui hyvin hintelältä ja yritin harjata sitä erityisen hienovaraisesti. Siltikin harja tuntui suorastaan kopsahtavan Minikissan kylkiin. Lisäksi se oli hyvin sähköinen ja muutenkin harjaus oli Sulosta tosi tylsää.



Harjatessa "kannattaa" aina käyttää mustaa paitaa -kyllä Sulostakin näyttävästi karvoja lähti.



Lopuksi vähän leikittiin.



Mtään_en_ole_ottanut, mutta tuoli keinuu kovasti.



Stalkkasin kattiloita peilin kautta ja otin niistä kuvan. Suihkepullo on päivittäisessä käytössä ja täytyy sanoa, että hirrveen nopeasti niistä menee tuo "mäntä" rikki.
Triolan puolella ehdin kehua Suloa "ettei sitä kiinnosta ihmisten ruuat" (kuinka nopeasti sitä unohtaakaan Mr Suloisuuden aikaisemmat temput). Eilen keittiöstä kuului rapinaa ja sitten tömähdys. Kun menin katsomaan, niin Sulo natusti suklaatäytteistä bakelssia (onneksi se ehti maistaa vain suklaatonta päällystä), jota oli säästänyt iltakaffeelle. Tässä huushollissa on kyllä sellainen miehitys, että näyttävästi kaikki herkut saa piilottaa -jopa kattiloilta..

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Leppoisa sunnuntai

Tänään, vihdoinkin sain kiinni siitä mikä viikonlopuissa on parasta -oleilusta, pienestä puuhastelusta ja herkuttelusta. Aamupäivällä kävin Sulon kanssa ulkoilemassa. Täytyy sanoa, että Minikissaa ei paljon lumi haittaa, vaikka se onkin vähän mäyräkoiran mallinen lyhyehköine tassuineen. Heittelin sille lumi"paloja" ja se iloisesti loikki perässä. Oksan karahkalla leikittiin lumessa ja Sulo hyppi niin, että lumi pölisi.



Minkissa piilossa kulman takana.

Robertin ulkoilu oli lyhyt, mutta kesti sentään muutamia minuutteja. Takaisin sisälle tultuamme se suorastaan villiintyi (oma lämmin koti, you know) ja teki hyppyjä narun perässä, sekä juoksi sinne tänne. Sulo (taas kerran) vetäytyi turvallisen välimatkan päähän seuraamaan Robertin koohellusta.

Kirjastosta löysin mainion kirjan: Vanhassa vara parempi (Valitut palat) -Vanhoja ja hyviksi havaittuja ohjeita nykyajan ihmisille. Kirjassa käydään perusteellisesti vanhaa elämänmenoa alkaen kodin hoidosta päättyen Isoäidin aikaisiin terveydenhoito-ohjeisiin ja kaikkea siltä väliltä. Kirjassa on myös hyvä kuvitus.



Tälläistä aamupalaa söisin kernaasti joka aamu ja ihan pöydän vieressä istuen. Edellisessä postauksessa mainitsemaani, itsetehtyä mansikka-appelsiinihilloa, croissantteja ja caffe macchiatoa, mums.



Ihan terveellinen lääke herkutteluhimoon.

Marjapirtelö

n. 5 dl mansikoita
Pari kiiviä kuorittuna ja paloiteltuna
Tippa sitruunamehua
Desi maitoa
Hitunen sokeria

Kaikki kulhoon ja sauvasekoitin taikoo ihanan, hieman kirpeän pirtelön. Suosittelen nauttimaan korkeista juomalaseista pillillä, jolloin saat kissoilta hämmentyneitä ja paheksuvia katseita. 
Minikissa: Siis OMG, eikö henkilökunnalla ole mitään käytöstapoja?  Röhnöttävät kissankarvaisissa kotivaatteissa sohvalla ja ryystävät pirtelöä!


Lämpimästi Tervetuloa lukijoiksi Intianminttu ja Irmastiina Ruusukummusta. 
Kaikille mukavaa helmikuun ensimmäistä viikkoa! Taas ollaan kuukausi lähempänä kevättä :)

lauantai 1. helmikuuta 2014

Inkiväärillä maustettu mansikka-raparperihillo ja herkkuaamiainen

Dansukkerin järjestämä kisa Suomen taidokkaimman herkkubloggaajan tittelistä jatkuu ja nyt teemana on hillot, chutneyt ja lisukkeet. Testissä siis hillosokeri, jonka olen saanut Dansukkerilta.
Kisan ensimmäisessä osassa aiheena oli joulumakeiset.

(Kevät)Talvi on hieman epäkiitollinen aika tehdä hilloja, mutta onneksi pakastimesta löytyi vielä mansikoita, sekä raparperia. Ehdottomasti halusin tehdä jotain sellaista, jossa voin hyödyntää oman puutarhan antimia, tässä tapauksessa raparperia -luomumansikat olen ostanut torilta.

Hillojen valmistus oli helppoa ja suorastaan hauskaa -niinpä vähän innostuin.. Ensiksi kokeilin mansikka-appelsiinihilloa, josta tuli ihan hyvää, mutta makuuni aivan liian makeaa. Halusin valmistaa jotain raikkaampaa hilloa, siispä kokeilin inkiväärillä maustettua mansikka-raparperihilloa ja siitä tuli todella herkullista. Inkivääri maistuu hienoisesti ja tuo hilloon hieman yllätyksellisyyttä.


Inkiväärillä maustettu mansikka-raparperihillo
(ohje Dansukkerin sivuilta)

500 g raparperia
750 g (1,5 l) mansikoita
0,5 dl vettä
1 tl sitruunan keltaista kuoriosaa raastettuna
500 g (n. 6 dl) Dansukker Hillosokeria
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

Huuhdo ja puhdista raparperit ja mansikat. Paloittele raparperit ja halutessasi mansikat. Pane raparperit, mansikat, vesi ja sitruunaraaste kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Keitä 5 minuuttia kannen alla. Halutessasi pitää raparperipalat kokonaisina, lyhennä keittoaikaa. Sekoita hillosokeri joukkoon. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä, kuori vaahto ja jäähdytä 15 minuuttia. Sekoita inkivääri joukkoon. Kaada hillo lämmitettyihin, puhtaisiin purkkeihin. Sulje ja säilytä viileässä.

Hieman sovelsin tuota alkuperäistä ohjetta. Lisäsin vain hiukan vettä, koska käytin pakastemansikoita- ja raparperia. Hillosokerin lisäämisen jälkeen keitin vähän pidempään, n. 10 minuuttia.

Vaikeinta hillon tekemisessä oli ajoitus -siis lasipurkkien ja kansien oikea-aikainen kuumennus.



Ystävänpäivä on vajaan kahden viikon päästä ja ajattelin silloin(kin) tarjota mansikka-raparperihilloa ja vohveleita, sekä tietysti kahvia, tässä tapauksessa caffe lattea.



Ystävänpäivä-korteista osan ajattelin korvata tälläisellä :)