maanantai 12. marraskuuta 2012

Isänpäivälounas

Tämän vuoden isänpäivä oli siitä historiallinen, että sitä vietettiin meillä. Sisarusten kesken keksimme aina jotain erityistä isänpäiväksi; useana vuonna olemme vieneet isän ravintolaan, mutta tämän vuoden teema oli ns. kotiruoka. Siskoni on ammatiltaan kokki, joten turvallisin mielin houkuttelin hänet tekemään vaativammat ruuat.




Lämpiminä ruokina oli mm. riistakäristystä uunijuuresten kera, chilimarinoitua savukalaa (siskoni marinoi ja savusti sen ihan ite ♥) ja pekonimanteli-"kääryleitä". Lisäksi oli mm. hedelmäistä halloumsalaattia, sekä erinäisiä juustoja ja hedelmiä.



Kattaus oli punavalkoinen. "(Melko) kätevä emäntä"-vinkkinä suosittelen käyttämään pöytäliinana valkoista pellava(verhoa), jonka voi huoletta heittää 90 asteen pesuohjelmaan ja tahrat lähtee kevyesti kloritilla.




Ruokajuomana oli myös olutta ja viintä, joista ensin mainittua tarjottiin Tapio-laseista.



Päivän muuttuessa puolihämärästä tosi pimeäksi tuikut valaisivat kivasti opetustaulua.



Mielestäni pikkusiskoilla (kuten allekirjoittaneella) on lähes ikuinen oikeus pukeutua söpösti, esim. kettukuvioiseen, Peter Pan-kauluksiseen paitaan.

4 kommenttia:

  1. Oi mikä söpö kettumettupaita! ♥ Ja todella kutsuva seisova pöytä myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt teke mieli kettukarkkeja, saakohan niitä vielä kaupasta ;)

      Poista
  2. Ihana kettupaita! Tottakai pikkusiskoilla on ikuinen oikeus söpöyteen. :)
    Näyttää kovasti myös siltä, että teidän suvussa isällä on todella hyvät oltavat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!