keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tuoksumuistoja vuosien takaa

Tänään, vihdoinkin tuli Feeluniquen tilaus. Jostain syystä matka kesti melkein kolme viikkoa, eli yksi joululahja tuli auttamattomasti liian myöhässä.

Paketissa oli tilaajalahjana superihana miniminikokoinen Cacharelin Anais Anais-tuoksu -ja siitä alkoi vyörymään kivoja tuoksumuistoja mieleen.

Ensimmäinen, oikea tuoksuni oli Givenchyn Fleur d'Interdit. Olimme "luokkaretkellä" laivalla peruskoulun päättäjäisiä juhlimassa ja sieltä ostin em. tuoksun. En enää muista miksi juuri Givenchyn tuoksun halusin, mutta aikanaan sitä paljon käytin. Samalla reissulla ostin äidille äitienpäivälahjaksi Anais Anais-tuoksun ja sitä jonkin verran lainailin.




Muistatteko, kun 90-luvun puolivälissä lanseerattiin Calvin Kleinin CK One, unisex-tuoksu joka sopi sekä naisille, että miehille? Minusta se oli todella mullistavaa. Itselläni ko. tuoksua ei ollut, mutta hyvällä ystävälläni oli ja varmaankin tästä lähti mieltymykseni ei niin kukkaistuoksuihin.

Seuraava merkittävä ja varmasti rakkain tuoksulöytöni oli Emporio Armanin She- tuoksut ja niistä erityisesti white she, jota ei tietenkään ole enää saatavilla, nirsk.



Kuten varmasti olen kertonut, häätuoksunani oli Guccin Flora by Gucci. Kuvassa sen kaverina on Kenzon L`Eau Par Kenzo Eau Indigo Pour Femme (nimihirviö!). Ja sokerina pohjalla, nyt syksyllä ostin Guccin Flora by Gucci Gorgeous Gardenia-tuoksun.




Yksi maailman parhaista tuoksuista on kuitenkin puhtaat, ulkona kuivatut lakanat ♥.
Mites ruudun toisella puolella, mikä on lempituoksusi?

Ihanaa loppuviikkoa! Kohta on jo viikonloppu :)

8 kommenttia:

  1. Lempituoksu, tää on paha... Kesäsateen jälkeinen tuoksu on aika ihana. Ja kielon tuoksu. Ja vastasahatun puun (tai oikeastaan sahanpurun) tuoksu.

    Ihmisen hajumuisti on hassun vahva. Saan edelleen tietynlaisesta viemärinhajusta vahvoja flashbackeja Bangkokiin, jossa olin melkein kymmenen vuotta sitten. Tosin siellä siihen hajuun sekoittui vielä jasmiinin tai suitsukkeen tuoksu, joka siis nousee myös mieleen noista viemäreistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäsateen jälkeen ja vastasahattu puu ovat ihania tuoksuja ♥.

      Täällä Suomessa ei viemärinhajuun sekoitu jasmiini tai suitsuke ;) Jännästi hajumuistot linkittyvät toisiinsa.

      Poista
  2. Märkä betoni sateen jälkeen, ensimmäiset pakkasaamut, vauvan maitoparta, mäntymetsä lämpimänä kesäpäivänä, meri... ihania kaikki!

    Pullosta sitten Issey Miyake:n L'Eau d'Issey tai Green Tea Elizabeth Ardenilta :)

    Nuorena likkana beibisittasin naapurissa, perheen äiti oli vannoutunut anais anais-fani, jo pelkkä pullon näkeminen vie aikamatkalle suoraan heidän kotiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Männyn tuoksusta tulee heti mieleen kuuma kesäpäivä mäntymetsän keskellä olevalla lammikolla; paljon aurinkoa ja kylmää vettä :)

      Anais anais on mielestäni hyvin persoonallinen tuoksu.

      Poista
  3. Minäkin muistan Anais anaiksen! Mutta muuten en kyllä osaisi määritellä mitä parfyymiä milloinkin olen käyttänyt. Ikilempparini on Bossin Women.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aika herkkä hajuaisti ja jokaisen tuoksun valinta on ollut vaikea, joten ne ovat jääneet muistiin. Tosin jotain tärkeämpääkin olisi voinut jäädä mieleen ;)

      Poista
  4. Lempituoksuni taitaa olla koivun aromit kesäsateen jälkeen ja ulkona kuivanut pyykki. Muistan Anais anaisin, ystäväni käytti sitä ja sen tuoksu tuo hänet aina mieleeni. Sanotaan, että ihmisen muistialueista tuoksumuisti on primäärein. Tuoksuista muistan erilaisia jaksoja elämässäni tai paikkoja joissa olen vieraillut. Koulussa tehtiin joskus jäynää kavereiden ulkovaatteille ja minut kutsuttiin usein haistamaan onko oikean henkilön takki kyseessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäsade korostaa kaikkia hyviä tuoksuja ♥. Tuoksumuisti on jännä juttu, se on aina yhtä yllättävää, kun jokin muisto putkahtaa mieleen.
      Jokaisen kodissa ja jokaisella ihmisellä on myös oma, uniikki tuoksunsa. Kuten olet huomannut ;)

      Poista

Kiitos kommentista!