sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Uutta järjestystä sisustukseen

Jo pidemmän aikaa olen suunnitellut uutta järjestystä ja tänään päästiin vauhtiin.



Ensin kerättiin Sulon kanssa sohvapöydältä sanomalehtiä. Ikean Stockholm-pöytä muuten imaisee niitä aika paljon.




Sulo tietenkin halusi myös maistaa lehtiä.



Sitten päästiin varsinaiseen asiaan. Hallissa oli aiemmin valkoinen puusohva, mutta nyt siinä on minikasvihuone (sekä pöytä ja tuoli). On aina yhtä huvittavaa kuinka paljon kissat järkyttyvät huonekalujen siirtelystä. Sulo heti kokeili miltä tuntuu oleskella uudessa paikassa.

Minikasvihuoneen esille nostaminen merkitsee sitä, että kohta alkaa taimien kasvattaminen, jee. Kasvihuoneessa kasvattaminen on myös paljon helpompaa, koska kattilat eivät pääse hentojen taimien kimppuun.



Valkoinen sohva siirtyi ruokailuhuoneeseen. Se ja teakinen ruokapöytä- ja tuolit eivät ehkä ole maailman paras yhdistelmä, mutta ihan toimiva. Jos kattovalaisimen ostaminen olisi sujunut suunnitelmien mukaan, niin se näkyisi nyt kuvassa, mutku ei.

Myös makuuhuone sai uuden järjestyksen. Ehdotin vielä työhuoneen järjestelyä, mutta sille tuli tiukka ei, ainakin toistaiseksi ;)

12 kommenttia:

  1. Ihana Sulo♥ Ja kiva on uusi järjestyskin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uusi järjestys piristää ja saa kattiloihin extravipinää :)

      Poista
  2. Voi miten hyvältä näyttää! Erityisesti tykästyin (kissan lisäksi tietenkin!) tuohon pöytään ja tuoliin, todella kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen tuoli(t) on minulla "hoidossa" toistaiseksi ;) Tummasta pöydästä se löysi hyvän kumppanin.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää ja oi miten hauska tuo toinen kuva :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos citymami. Sulo perehtyy hesariin tunteella :)

      Poista
  4. Apurihan siellä on tietenkin mukana! Kaunis kasvatuspöytä ja kyllä valkoinen sohva tuntuu ruokailutilaankin sopivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli myös krokotiilit keittiössä ;D

      Poista
  5. Hyvältä näyttää tosi kauniilta minä luulin ensin ,että Sulokisu lukee lehteä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Ehkäpä ensimmäisessä kuvassa Sulo tosiaankin lukee lehteä, väärinpäin, mutta ei se kyvykästä kattia haittaa ;)

      Poista

Kiitos kommentista!