tiistai 1. heinäkuuta 2014

Frandsen Ball G9

Viime perjantaina saavutin tietyn etapin tai paremminkin se saavutti minut. Jos on tasan puolivälissä neljääkymmentä, täytyy lahjoa itseään perusteellisesti ;) 





Frandsenin kupariseen G9-valaisimeen minulla on ollut pitkä, haikea nettirakkaus ja nyt vihdoinkin sain sen omaksi. 
Se vaan on niiin kaunis!



Parina päivänä on ollut vieraita ja on "väkisin" joutunut herkuttelemaan. Mm. raparperi-valkosuklaa kuppikakuilla ja Brita-kakulla. 



Paras koiraystäväni vieraili pihassamme eilen. Kuten kuvasta näkyy; kattiloiden puolesta vastaanotto oli hyvin sydämellinen (jos katsoo Sulon turkin kuvioita), muuten pörhisteltiin ja muristiin. 
Tänään tapasin sattumalta ihastuttavan Shiba-rotuisen koiran, jolla oli hyvin mukavat omistajat. Muttamutta kattiloiden eilisen käytöksen perusteella en uskalla ottaa riskiä nimeltä koira ja toisaalta kahdessa kissassa on jo elukkaa kerrakseen.



Torilta löysin huippuhienon vanhan kameran :)

Uusi tietokone on vielä tekeillä eli blogi päivittyy edelleenkin satunnaisesti. Instagramissa on enemmän toimintaa klik!


Edit: Siis tasan puolivälissä 30- ja 40- vuotta.  

17 kommenttia:

  1. Emäntä: Ihana leivos sinulla..!
    Pepsi & Max: Ihanat pörhistykset Sulolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näytin tosi pelottavalta vai mitä Pepsi & Max? T: Sulo

      Poista
    2. Joo, siis hyvä että uskallettiin kuvasta katsoa. Onneksi oli ruutu välissä.

      Poista
  2. Onnea syntymäpäivän ja ihanan lampun johdosta..:)

    VastaaPoista
  3. Onnea vain parikymppiselle ;) Kyllä sen johdosta voi itseään hemmotella.

    Sulon mielipide koirasta kyllä käy selväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En ehkä haluaisi olla ikuinen parikymppinen, mutta tuntuu, että vuodet menee hurjaa vauhtia eteenpäin :)

      Sulolla on paljon varmoja mielipiteitä :)

      Poista
  4. Onnittelut ♥ Ihanaa että muistit itseäsi juhlapäivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Aikuiselämän ihanuuksia on itsensä lahjominen (ja myös toisten) :)

      Poista
  5. Onnea upean lampun johdosta ;)
    Kamera on myös ihana löytö ♥
    Pörheä Sulo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi!
      Kerrankin sain kuvattua pörhö-Sulon. Muutaman kerran viikossa se saa hepulikohtauksen tms. ja muuttuu pörheäksi, mutta ei aina noin pahasti.

      Poista
  6. Myöhästyneet onnittelut! Itseään on hyvä helliä. Kylläpä Sulo onkin pörheä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sulo puolustaa kotiaan, vahtikissan täytyy olla muhkea. Robert keskittyi näennäisen tyyneen, mutta pistävään tuijotukseen.

      Poista
  7. Onnea synttärisankarille! Todella sykähdyttävä lamppu. Uuh!

    Sulla on Instagaramissa nättiä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lamppu on_ihana!

      Instagram-kuvat ovat ihan oma, hauska lajinsa.

      Poista
  8. Onnittelut!
    Voi miten ihanat pörhistelyt Sulolla! Vahtikissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sulo intoutui jopa vihaisesti mouruamaan. Meidän "minikissa" on hyvin tunteikas :)

      Poista

Kiitos kommentista!