maanantai 11. elokuuta 2014

Sitä ja tätä

Ensimmäinen sateinen arkipäivä piitkään aikaan -nyt jopa malttaa hieman istahtaa koneelle. Tai oikeastaan olen viettänyt hetken jos toisenkin kotikoneen äärellä. Sillä heinäkuun alussa minulla oli pieni valokuvauskeikka, kun kuvasin kahden nuoren neidon rippi- ja valmistujaisjuhlia.

Uuden tietokoneen myötä tuli myös uudet ohjelmat. Mitä luksusta onkaan kerrankin ajantasaiset officen ohjelmat, eikä sellaiset aatamin aikaiset joita meillä yleensä on ollut. Latasin netistä Photoshop CC:n kokeiluversion ja se jos mikä on luksusta. Olenkin viettänyt kuvankäsittelijän taivaassa useamman tunnin. Enkä nyt tarkoita kuvankäsittelyllä mitään rajuja toimenpiteitä vaan perus valotuksen ym. säätöä. Photoshopissa on myös sellainen "suodin", jolla voi yhdellä klikkauksella poistaa tietylle objektiiville tyypilliset vääristymät, oujee! Onko jollain lukijalla kokemusta Creative Cloud:n jäsenyydestä?

Juhlissa kävi niin hassusti, että meikä valokuvaaja tai paparazzi (joksi sukulaiset minua kutsuvat..) joutui kameran väärälle puolelle. Kumma että yht´äkkiä kädet ja jalat tuntuivat ihan oudoilta, eikä niitä millään saanut "aseteltua" normaalin rennosti.




Yleensä Hra K:n kanssa pukeudumme juhliin toisiimme mätsäävästi, mutta kuten kuvasta näkyy sopivaa kravattia nyt ei löytynyt. Ja hui, helle on niin sulattanut aivoni, että laitoin itsestäni kuvan blogiin omg!
Edit: pieniä muutoksia kuvaan, sittenkin :)


Tässä on tämän(kin) kesän suosikki-istuinpaikkani. Verannan korituolissa on mukava istuskella helteisinä päivinä ja hämärinä iltoina. Eikä sade haittaa, kun on katto päällä.

18 kommenttia:

  1. Houkuttelevan näköinen tuoli! Jostain syystä minulla on myös tosi outoa olla kameran edessä. Tuntuu ihan väärältä.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Suojaisa ja rauhaisa lepopaikka. Talvisin muistelen sitä haikeudella.

      Poista
  3. Turhaan huolestuit omakuvasta. Ihan ihmisestä käyt:) Tuo tuoli houkuttelee istumaan ja pohtimaan mailman menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks Harry :) Kun tulee tarpeeksi pohdittua, on mukava ottaa tuolissa pikku torkut (ja vähän päästä herää niska kangistuneena..)

      Poista
  4. Minusta tuo on nätti kuva sinusta, kiva hymy. Tuossa tuolissa minäkin istuisin jos voisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula :) Tässä vaiheessa olin saanut jo kaikki kuvat otettua, joten rento hymykin jo onnistui ;)

      Poista
  5. CC:stä ei ole kokemusta, mutta varmaan liittyminen on edessä. Monen sovelluksen kanssa se vain tulee aika kalliiksi päivityksiin verrattuna. Photoshop on tuttu kaveri, ilman sitä en tulisi toimeen. Tyypillistä kun kuvaa ihmisiä, yrittää saada heistä luontevia kuvia (älkää seisoko tumput suorana), mutta itsellä ne tumput roikkuvat kun joutuu kuvaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain ne suorina roikkuvat tumput aina vaan kuvaan ilmestyy :)

      CC:n on monenlaisia jäsenyyksiä ja tietysti useamman ohjelman myötä hintakin nousee. Päivityksiä tulee varmasti sitä myöten enemmän, mutta en tiedä onko jatkuva "päivittely" pelkästään hyvä asia.

      Poista
  6. Tahtoo tuollaise korituolin! Mekkokin on kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko oli hyvä löytö Springfieldin nettikaupasta :)

      Poista
  7. Minulla on töissä aina uusimma ohjelmat - kotona virittelen sitten koneita vanhemmilla - ja en millään raskisi luopua niistä, mutta edessä taitaa olla. Ainakin kannettavan kohdalla - pöytäkoneessa riittää vielä virtaa;) CC:stä ei ole kokemuksia, joten jos sellaiseen päädyt, kerropa täälläkin kokemuksia.
    Ja kuvassa olet ihan ihmisen näköinen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannettavien elinkaari on kiusallisen lyhyt. Ainakin meillä on muutama hajonnut n. kolmen vuoden käytön jälkeen. Nyt palattiin perinteiseen pöytäkoneeseen.

      Kiitos Lady :)

      Poista
  8. Kiva nähdä sinuakin:) Ja voi kuinka kutsuva tuoli! Kyllä minäkin tuossa viihtyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Roikkuva korituoli on vähän niinkuin riippumaton vastine -ei ihan niin mukava, mutta ei vie niin paljoa tilaa.

      Poista
  9. Kommentti on kadonnut?

    Sanoin, että se on kyllä kumma miten kuvissa ei vain saa oltua luonnollisesti. Hyvin kiusallista kaiken kaikkiaan. Mutta korituolissa varmasti olisi oikein mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnekin se katosi.

      Ihmisen paikka on kameran takana, ei edessä ;)

      Poista

Kiitos kommentista!