lauantai 22. marraskuuta 2014

Vintage-neuletakki "kaikilla mausteilla"

Kuluvalla viikolla on kärsinyt sellaisesta harvinaisesta olotilasta, jonka voisin nimetä kirpputoriahdistukseksi. Kaikilla vaivoilla ja tuntemuksillahan on nykyaikana joku termi. Sellainen tavallinen pieni (mutta yleinen ja normaali) ahdistuskin vaatii jonkun diagnoosin. Ja mulla on nyt kirppariahdistus. Se johtuu ihan siitä, että kerrankin olen myyjän paikalla itsepalvelukirpputorilla. Me ollaan siivottu, silitetty, viikattu, kirjoitettu hintalappuja ja leikattu virkkauslangasta hintalapun naruja (virkkuulangan paras käyttömuoto, köh). Sitten ollaan roudattu, järjestetty, henkaroitu ja nyt jännityksellä odotetaan meneekö mikään kaupaksi. Tarjolla olisi rätei ja lumpui, sekä romua. Eli mm. gäppiä, mangoa ja arabiaa. Nöyrä toivomus olisi, että menisivät kaupaksi.

Neuletakki kaikilla mausteilla on vähän muuta kuin makkaraperunat kaikilla mausteilla. Haikeasti olen selaillut kirjoja, joissa on ohjeita vanhanajan neuletakkeihin. Sellaisiin joissa on kaunis malli ja hyvä materiaali. Niistä löytyy kirjonnat ja pompulat ynnä koristeelliset napit -ja lopputulos on kuitenkin seesteisen kaunis.



Sitten tuli tälläinen kirpparilla vastaan. Hra K lempeästi torui, että sunhan piti myydä, ei ostaa vaatteita. Mutta parin euron (kyllä!) hinta ja hyvä materiaali katsottiin lieventäviksi asianhaaroiksi.



Kirjonnat, nätti malli, pompulat, villa, check x 4. 



Olen tätä varmaan ennenkin kysynyt, mutta kysynpä uudestaan. Ja kysymys kuuluu: kuinka käsittelet kirpparilla ostamasi vaatteet, erityisesti villaiset? Tai miten ne pitäisi käsitellä?

Olen vähän melkoisen fanaattinen, mitä tulee vaatteiden puhdistukseen. Uusi neuletakki oli vuorokauden pakkasessa, sitten pesin sen kylmässä villaohjelmassa ja lopuksi laitoin se kuivauskaappiin (aikas kuumalle ohjelmalle).


Sitten vielä loppuhuipennuksena Sulon omituinen kokemus. Kuten Naukulan, myös meidän Suloa kutsutaan välillä poniksi. Siivouksen yhteydessä Hra K löysi laatikosta my little ponyt ja tokihan niitä piti kattiloille näyttää.


Kaksosponit pyysivät Suloa leikkimään.. Muistatteko missä kauhuelokuvassa kaksoset pyytävät Danny:ä leikkimään? Kammoksun kauhuelokuvia, mutta jostain kummallisesta syystä olen erehtynyt katsomaan Hohto-elokuvan, peräti kahdesti, huh. 
Nämä My little ponyt olivat kyllä ihan kilttejä ja niinpä ne leikkivät Robertin kanssa, koska Suloa pelotti ei huvittanut. Robert saakin oman postauksensa :)

Hyvää viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Söpö villatakki. Valitettavasti en osaa antaa (vaikka martta olenkin) mitään villavaatteiden pesuohjeita. :)

    Aivan fantastinen kuva Robertista ja poneista. Tuli iloinen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei edes insinöörimartan tarvitse tietää kaikkea! Marttojen nettisivuilta ja kolmiosaisesta "Emännän tietokirjasta" löytyy vastaus melkein kaikkeen.

      Poista
  2. Söpö villatakki, sinun oloisesi . Eiköhän noilla konsteilla jo tullut puhdasta ihan joka suhteessa.
    Voi, kisu ja ponit ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Minäkin luulen, että villanuttu on aika perusteellisesti käsitelty ;)

      Poista
  3. Suloinen neule. Minä kyllä vain pesen kirpparilta kotiutetut vaatteet, uskon että niistä näkee jos olisi jotain syöpäläisiä tai tuhohyönteisiä. Kirpputoriahdistus iski minuunkin kun pidin omaa pöytää kesällä. Kaikki tavara menee kaupaksi jos hinta on kohdallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti kohdillaan oleva hinta onkin monimutkaisempi asia! Toivon, että nyt viikonlopun aikana on tapahtunut edistystä ja pöytä olisi lupaavasti tyhjentymään päin.

      Poista
  4. Ei aina [del]uskalla[/del] huvita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat vähän sellaisia: ehkä pelottaa, ehkä ei. Ehkä huvittaa, ehkä ei :)

      Poista
  5. Hauska villatakki, joka tekemilläsi toimenpiteillä on taatusti puhdas :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä niin pelkäsin, että se kutistuu pesussa, mutta ei sentään :)

      Poista
  6. Hieno villatakki! Upea. Pikku ponille pusu ja Robertille myös ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma N! Kattilat kiittävät vieraskoreasti pusuista, jopa Sulo ;)

      Poista

Kiitos kommentista!