lauantai 9. toukokuuta 2015

Kattovalaisimen kevyt ehostus

Nyt kun ollaan vauhtiin päästy, niin vaihdellaan myös hieman huonekalujen ja valaisimien paikkoja. Tosin tällä hetkellä kaikissa muissa huoneissa on "kevyt" tungos, kun olohuoneen huonekalut ja muut tavarat on ripoteltu sinne tänne. Muutoksen tuulet saavuttivat myös olohuoneen kattovalaisimen ja otin sen kevyeen ehostukseen. Lasisten kuuppien peseminen on vähän pelottavaa puuhaa, mutta onneksi yksikään ei mennyt rikki.



Kattovalaisin on peritty ja se on ollut paikallaan olehuoneen katossa ainakin 10 vuotta. Toisaalta sille turvallisin paikka on juurikin siellä paikallaan. Pölyjä pyyhkiessä huomasin valaisimessa leiman ja pienellä googlettamisella se paljastui Valinten leimaksi.



Sitten siirryin ulos verannalle valaisimen rungon ja teak-öljyn kanssa. En tiedä onko tuo puuosa varmasti tiikkiä ja onko tämä edes oikea tapa. Mutta teak-öljyllä saa aika nopsaan tasoitettua pintaa (samalla se myös hieman tummenee). Homma on parasta tehdä ulkosalla, sillä öljyssä on aika mahtavat aromit ja tietysti helposti syttyvää ainetta pitää käsitellä varovasti.



Samalla kertaa käsittelin myös kirpputorilta löytämäni pöytävalaisimen, jota aikaisemmassa postauksessa olen epäillyt vähintäänkin kattovalaisimen lähisukulaiseksi. Pöytälampusta en mitään leimaa kyllä löytänyt. Mutta sitä on vuosien varrella vähän muutenkin entrattu, todennäköisesti siihen on vaihdettu uusi johto. Tällekin valaisimelle riitti vain pölyjen pyyhintä ja kevyt ehostus öljyllä.



Ja tadaa, valaisin on nyt ruokailuhuoneessa. Olohuoneeseen tulee "uusi", kirpputorilta löytynyt modernimpi valaisin.

Mites muut teak-huonekalujen ym. esineiden omistajat. Miten olette huoltaneet niitä?

4 kommenttia:

  1. Hieno lamppu! On varmasti ihanaa, kun saa nauttia rempasta ja uusista tuulista.

    VastaaPoista
  2. Kaunis! Millainen valaistusteho siinä on? Onko riittävä vai hämärä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaistusteho on melko hyvä. Jos kiinnittäisin enemmän huomiota lamppuihin, voisi olla parempikin ;)

      Poista

Kiitos kommentista!