sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Mitä varttuneemmat edellä

Pitkästä aikaa olin siskon kanssa huutokaupassa. Osa viehätystä on ehdottomasti muiden ihmisten huutojen (ja käyttäytymisen) seuraaminen. Kaikkein mielenkiintoisimmat esineet ja huonekalut olivat tietenkin sisätiloissa ja ulkotilojen "käsittelyssä" eli tavaroiden myymisessä meni hirmu pitkä aika. Meillä oli hyvää aikaa kierrellä ja katsella, sekä muistella vanhempien kanssa tehtyjä huutokauppareissuja. Siskoni on hyvää huutokauppaseuraa, koska hän ensinnäkin on kiinnostunut vanhoista esineistä ja mööbeleistä. Lisäksi hän tunnistaa paremmin esineitä ja osaa myös entisöidä.



Näiden (laina)tuolien puuosat ja verhoilun siskoni uudisti entisöintikurssilla.



Äiti aikanaan entisöi näiden nojatuolien puuosat ja ne odottivat varastossa parempaa aikaa varmasti vuosikymmenen.
Käytin ne verhoilijalla (jo vuosia sitten) ja sen jälkeen ne muuttivat meille. Sekä tuolit, että nojatuolit ovat kummatkin isäni lapsuudenkodista.



Nyt allekirjoittanut yrittää kantaa kortensa kekoon.
Viime viikolla oli yksi erityisen kaunis päivä ja allekirjoittanut käsitteli ja hioi vanhaa Domus-tuolia, joka löytyi suulista. Onneksi tämä ei_vaadi_verhoilua! 



Huushollista löytyy kaksi kattilaa, jotka ammattitaitoisin tassuin "entisöi" huonekalut yllättävän nopeaa tahti entistäkin huonompaan kuntoon. Mutta sen saa ainakin osittain anteeksi, kun makeilee mamman niskatyynynä. Kulunut vitsi kuuluu; seuraavan kerran verhoillaan huonekalut, kun Sulo pääsee ripille. Ihmisten keskuudessa se tarkoitaisi aikaihmisen tapojen hallitsemista, mutta luulenpa ettei se päde kattiloiden kohdalla.

10 kommenttia:

  1. Upeat tuolit! Juu kisulit ovat aivan ihania otuksia, mutta se raapimisvimma pitäisi niiltä jalostaa pois..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Raapisvimma ei ole jalostunut ihan siihen suuntaan mitä olemme yrittäneet ;D

      Poista
  2. Voi Robert ♥ Meilläkin tuunaillaan kissankynsillä ahkeraan, minkäs sille mahtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin, vaikka Myrsky saa ulkoilla vapaasti?!

      Poista
  3. Noin isolla tassulla saakin varmasti nopeasti aikaan uutta kuosia! Ja noin komealla olemuksella saa nopeasti anteeksi mitä vain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tosiaan Robertin tassu näyttää aika suurelta, vaikka on ihan "tavallisen tassun" kokoinen.
      Kun ostimme muutama vuosi sitten uuden sohvan, ostin samalla Feliwayta mikä mielestäni suojeli sohvaakin :)

      Poista
  4. Näyttäisi Robertin ilme siltä, ettei kannattaisi vielä ehkä odottaa ja päällystää vasta ennen Sulon yo-juhlia?

    VastaaPoista
  5. Siis että kannattaisi odottaa.... Mitä mä oikein kirjoittelen :)

    VastaaPoista
  6. Tuunailijoita noi meidänkin nelijalkaiset...kaksijalkaisilla ei ole luovuttaa eikä taitoa siihen ;)

    Robert ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!