keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Somettamisesta

Suomen kuvalehden kannessa luki "Sometan, siis olen". Lehtijutussa teinit kertoivat somen käyttämisestään ja mitä siellä somessa ylipäätään voi tehdä. Jotain uutta kaltaiseni melkein keski-ikäinen tätikin jutusta löysi (miksi muuten keski-ikä tuntuu vuosi vuodelta nousevan ja nousevan..?). Mutta hirmuisen hyvä, että SK teki aiheesta positiivisen jutun. Sillä veikkaisin, että heidän kohderyhmäänsä kuuluu ihmisiä, jotka pitävät sitä negatiivisena ja epäilyttävänä asiana.



Tässä postauksessa keskityn kännykällä somettamiseen, sillä sehän koskettaa meitä kaikkia ainakin välillisesti. Vaikka et itse bussissa räpläisi kännykkääsi ja roikkuisi somessa, niin joku muu takuulla tekee niin.

Kuinka monelle teistä lukijoista on huomautettu somesssa olemisesta? Käsi pystyyn nyt.

Työpaikallani on monen ikäisiä ja koulutustaustaltaan erilaisia ihmisiä. Taukohuoneessa minä ja muut älypuhelintaan näpräävät olemme saaneet useampaan kertaan "noottia" kännykän tuijottelusta. Siis tauolla ja taukohuoneessa. Minusta se on aina yhtä hämmentävää. Sanoma- tai aikakauslehteen keskittyminen ei ole ollenkaan niin bigdeal. Eikä kukaan kännykkäänsä täysin keskity. Lähes aina on jotain mielenkiintoisia keskusteluja vireillä IRL (=in real life).
Ehkäpä se, että muut eivät näe sitä, mille kännykkäänsä tuijottelevat nauravat (toisin kuin lehteä lukiessa) aiheuttaa kanssaolijoille "närästystä".
Minulle ainakin Instagram ja blogiasiat tuovat hyvän hengähdystauon ja muuta ajateltavaa kesken hektisen ja ihmistäyteisen työpäivän.

Missä somettaminen sitten on sopimatonta? Sen verran vanhanaikainen olen, että jos olen jossain kylässä tai meillä on vieraita, niin EI. Paitsi jos vierailu kestää yön yli. Valokuvia kyllä otan kännykällä, mutta sopivien hashtagien miettiminen instaan vie jo sen verran aikaa, että ne laitan myöhemmin. Jos ajat, niit älä pliis someta (etkä ota). Ilman muuta on selvää, että hautajaisissa ei, siellä puhelin on vähintäänkin äänettömällä. Tässä muutama Ei. Mitäs lukijat tähän lisäisivät?


"Nykynuori sujahtaa kännykällään sosiaaliseen mediaan jo ennen sängystä nousemista".

Tämän lauseen perusteella nuoria ja teinejä varmasti löytyy kaikista ikäluokista. Ainakin itse selailen Instagramia heti aamulla ensimmäiseksi. Mikä onkaan piristävämpää kuin söpö eläinkuva heti aamutuimaan :D

Oletteko laskeneet montako kertaa päivässä käytte somessa ja montako tuntia blogien lukemiseen / bloggaamiseen kuluu päivässä?


Ps. Ehkäisevä päihdetyö EHYT Ry on julkaissut vanhemmille suunnatun huoneentaulun klik. Eikä siitä varmasti haittaa ole, vaikka aikuisetkin ottaisivat siitä oppia.

14 kommenttia:

  1. Ihan virallisena keski-ikäsenä tätinä hengailen somessa kyllä todella paljon. Aamu alkaa kännykkää selaillessa ja päättyy samanmoisesti. Bussimatkat töihin menee kännykkä kädessä ja kotimatka kanssa. HUH. Ilmankos mä en ehdi enää kirjoja lukemaan.... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten bussimatkoista selvittiin ennen kännyköitä? Ainakin allekirjoittanut kuunteli musiikkia walkmanistaan :)

      Poista
  2. Luulen, että blogeihin kuluu minulla useita tunteja päivässä, vaikka joskus on täysin blogittomiakin päiviä, tosin ei edes kerran viikossa.
    Sen sijaan en käytä puhelimessani nettiä, joten minulle ei ole huomautettu muuta kuin joskus että "Miten nuori ihminen istut koko päivän tietokoneella?" Tämä täällä saaressa, missä ihmiset usein unohtavat, että teen täällä normaaleja työpäiviä siinä missä joku istuu koneella 8 tuntia kaupungissa toimistossa.
    Huom. Tuossakin "nuori ihminen" koskee yli nelikymppistä, eli tosiaankin keski-ikä näyttäisi hilautuneen merkittävästi ylöspäin – tai johtuuko vain siitä, että saaren asukkaiden keski-ikä lienee seitsemässäkympissä ;-D
    Minua kyllä ärsyttää suunnattomasti, jos istun kahvilla ystävän kanssa, jota tapaan harvoin (kuten kaikkia ystäviäni), ja hän vilkuilee kännykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 70-vee on oikein hyvä keski-ikä. Tai pääasia on, että säilyttää sen nuoren tytön sisällään (ja vanhana mummona pelästyy kun katsoo peiliin..).
      Toimistossa 8 h tietokoneella on ihan normaalia, mutta kotikoneella ei, vaikka kuinka tekisi ansiotyötään.

      Tosiaan, jos on ystävän kanssa kahvittelemassa, niin se kännykkä saa olla kassissa. Paitsi ensin alkuun ottaisin kakusta tms. ruoka-annoksesta kuvan muistoksi ;)

      Poista
  3. Meidän emäntä käyttää blogeihin aikaa aikas paljon. Aamulla se heti kurkkaa kännykällä mitä uutta on blogimaailmassa. Töissä se sitten pitkin päivää käy kurkkimassa välillä blogimaailmaa. Illalla se asuu blogimaailmassa toista tuntia ja nukkumaan mennessä se vielä kurkkaa kännykällä.. Kyllä se sitten osaa olla ilmankin, jos tarve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että teidän emäntä osaa olla myös ilman blogimaailmaa. Vaikka hirveän koukuttavaa se on, kyllä me kissat tiedetään se(kin) asia. T: Sulo ja Robert

      Poista
  4. Yksi vähemmän esiin nostettu somen hyvä puoli on mielestäni yksinäisyyden poistaminen, olisipa kaikilla ikäihmisilläkin pääsy someen tarinoimaan silloin kun on juttuseurasta pulaa. Aika paljon tulee vietettyä aikaa blogeissa, mutta se ei ole mielestäni hukkaan mennyttä aikaa. En pidä siitä, että joku tavatessamme näprää koko ajan kännykkäänsä, mutta sellaisia kavereita minulla ei juuri ole. Yleisesti puhutaan myös älypuhelinaddiktiosta. Tuntuu hullulta, että ryhmässä jokainen näprää omaa puhelintaan sen sijaan, että oltaisiin läsnäolevien kanssa, mutta olemisen tavat muuttuvat. Nuorison toiminta taitaa aina huolettaa vanhempaa väkeä. Vanhempani huomauttivat minulle usein, että aina istuu nenä kirjassa, nuori ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinäisyyden väheneminen ja samoista asioista kiinnostuneiden löytäminen, on somemaailman todella hyvä puoli.
      Minusta bloggaus on ihan laskettavissa "seuratoimintaan" -ennen oli (ehkä vieläkin?) ompeluseuroja, joissa naiset kokoontuivat keskustelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Nyt sama juttu tapahtuu kotikoneella (ja mm. kissabloggareiden kokoontumisessa).

      Ihmisille on luontaista näprätä jotain ja nykyään se on kännykkä. Nykyajan teineille se jos mikä on arkipäivää, on ollut vauvasta asti. Ryhmässä olemisen ja keskustelun taitoja täytyy varmasti eri tavalla opetella.

      Poista
  5. Blogien lukemiseen menee kyllä aikaa päivittäin. Muut nettihommat päälle, niin useita tunteja menee. Tosin mulla ei ole älypuhelinta eikä tablettia, se rajoittanee jonkin verran. Enkä vielä tekniikkaa vuoteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman älypuhelimen kanniskelua, keskittymiskyky säilyy kummasti paremmin. Tabletti tuntuu aika tarpeettomalta, tietokoneella saa samat asiat varmasti hoidettua näppärämmin.
      Ilman älypuhelinta selviäisin muuten ihan hyvin, mutta olen niiin koukussa Instagramiin :)

      Poista
  6. Blogimaailma koukuttaa, se on pakko tunnustaa. Mutta minua ei löydy facesta. (Siitä annan plussaa itselleni!) Instaan haluaisin, mutta puhelimeni ei keskustele sen kanssa. Minua itseäni hieman häiritsee se kun nuoriso tulee meille kylään ja kahvipöydässä ihan häpeilemättä facetetaan... Jos ollaan kylässä niin silloin voisi seurustella ihan livenä.

    Ja Anna ystäväni, mielestäni et ole vielä keski-ikäinen täti!Olet nuorempi kuin minä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebook on aika merkityksetön, ainakin minusta. Tämä blogimaailma on paljon mielenkiintoisempi :) Kuten Hennalle kommentoin, olen aivan_koukussa Instaan, mä niin rakastan valokuvia ♥.

      Tuo kahvipöydässä, kylässä jne. somettava nuoriso kyllä kieltämättä häiritsee. Tosielämän ihmisiin silloin pitäisi keskittyä.

      Hhmm, Ystäväiseni jos oikein muistan, niin taidat olla minua viisi vuotta vanhempi eli perässä tulen ja lujaa. Se keski-ikä on vielä meistä kummastakin kaukana. Jos Sailan saaressa keski-ikä on 70 v, niin täällä mantereella se on varmasti 75-vee ;)

      Poista
  7. Instagramista pongasin kuvasi, guuglailin vähän ja lopulta päädyin tänne :)
    Nii, yllättäen siis sometan. Blogit on jääneet vähemmälle, omiakaan ei tule päivitettyä useasti. Mutta fb ja insta, pakkohan niitä on kurkkia sillon tällön.. Tosin, eilenkin kävi niin että otin asioiksen tabletin mukaan kun neitiä käytin teoriakokeessa ja autokoululla, loppupeleissä en sitten kerinnykkää faceen vaikka se oli aikomus :)
    Kahvipöytä sometus on meillä kielletty, ite sorrun siihen jos on sen näköstä kahvileipää että se pitää kuvata, tosin hästägit laitan myöhemmin. Mutta niin, kukin tavallaan mutta muistetaan myös ne, jotka ei somessa ole :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!