lauantai 18. elokuuta 2012

Huutokauppalöydöt vol I

Tänään kävimme maalaishuutokaupassa, jossa myytiin kyläkoulujen vanhaa varastoa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun aikuisiällä olin huutokaupassa. Lapsuudessani 80-90-luvuilla vanhempani harrastivat huutokauppoja ja olin usein mukana. Halusin mukaan matkaan, mutta kyllästyin kesken, aina.

Ennen tätä päivää olen kerran huutanut huutokaupassa. Olin silloin n. 8-vuotias, eikä ketään muu kehdannut huutaa kilpaa kanssani. Huutamani hieno ja rakas hevospatsas maksoi "peräti" viisi markkaa. Ja tuo pahuksen kissa eli Robert tiputti sen korkealta kellon päältä ja lopputuloksen arvaatkin.



Huutokauppaan mennessä mielessäni kangasteli jokin tälläinen; mustapohjainen opetustaulu, joita siellä oli myynnissä varmaan parikymmentä. Arvasin, että hinnakkaiksi ne muodostuvat, mutta ihan tälläistä hintatasoa en arvannut. Eli ne saivat lähteä muiden mukaan. Viiden pisteen vihjeenä voin kertaa, että Huuto.netissä(kin) ne ovat n. kolme kertaa halvempia kuin ko. huutokaupassa.



Tälläinen ihanuus sopi minun budjettiini ja se lähti mukanani kotiin. Opetustaulu on myös hyvin siisti, paitsi alakulmat ovat hieman taittuneet. Signeerauksessa lukee: M. Richter 1933. Nyt olen sitä pari tuntia ihastellut ja se näyttää aina vaan kauniimmalta ♥.



Opetustaulun taustapuolen etiketissä on luettelo taulun perhosista.



"Ford on autokuningas, ooppas tyttö varuillas!" tai "Tytti esimerkin näyttää, puolta oikeaa hän käyttää". Hyvin ajankohtaisia varoituksia ja kertauksia aikuisillekin.



Kaffepannu x 2 ja taustalla näkyvät oranssisävyiset kattilat olivat hyvin suositut.



Mies huusi superhienon diaprojektorin :) Loppusaldona oli hieman teknisiä vempaimia ja yksi opetustaulu, ei hassummin.

Nauttikaahan auringosta ja viikonlopusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!