keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mossen viimeiset päivät

Kun eläinlääkäri teki Mossen diagnoosin, oli selvää, että meidän pitää siitä pian luopua. Kuitenkin annoimme Mosselle (js varsinkin itsellemme) viikon aikaa jättää jäähyväisiä. Tämän viikon aikana yritimme tehdä kaikkea sellaista mistä Moppe tykkäsi.



Nuorempana Mosse mielellään kiipesi autotallin katolle (taustalla näkyy tammi, jota pitkin se kiipesi). Nyt mies kiipesi Moppen kanssa katolle ja katti-herra tykkäsi hyvistä näkymistä, sekä pienestä jännityksestä.



Tämä kuva on Mossen nuoruudesta, n. 10 vuoden takaa. Se on kiipeämässä autotallin katolle ja näyttää "kissabussilta". Kissabussihan on Hayao Miyazakin iki-ihanassa Totoro-elokuvassa.



Mosse nautti auton takaikkunalla nukkumisessta, koska sieltä näkyy hyvin ulos ja on lämmintä. Eli useampana päivän minulla tai miehellä oli lukemista mukana ja istuttiin Mossen kanssa autossa. Ja kissa oli taas tyytyväinen (onneksi päivät olivat melko viileitä).



Mossen kanssa ulkoiltiin paljon; kierrettiin tontti sentti sentiltä ja välillä oltiin meidän pihan ulkopuolella, kuten kuvassa. Toisin kuin ennen Moppe mielellään myös vain istuskeli tai  nukkui sylissä myös ulkona.



Robertkin oli välillä Mossen seuralaisena ulkoilemassa.



Normaalisti kissat eivät ole nukkuneet meidän sängyssä, mutta nyt tästäkin tehtiin poikkeus :)

Tämmöisiä hassuja juttuja me tehtiin. Loppuaikoina Mosse oli erityisesti sylityksen ja silityksen tarpeessa ja oli ihanaa tehdä katti-kulta iloiseksi. Luonnollisestikin Moppe sai syödä herkkuruokiaan ja sitä kaiken tavoin hemmoteltiin (jos joku ei sitä vielä arvannut ;)).



Nyt Mossen haudalla palaa öisin kynttilälyhty :( Voi kuinka me Fluffy:ä kaivataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!