Ensi vuodeksi olen ajatellut omassa mittakaavassani jotain aika hurjaa, nimittäin paria uuden vuoden lupausta. Yleensä en uuden vuoden lupaksia tee, varsinkaan_julkisesti, mutta jouluturneella oli aikaa ajatella (siinä joulukuusien bongailun lomassa).
Ensinnäkin yrittäisin nähdä lähisukulaisiani useammin. Vähän kaukana ne asuvat, mutta koko porukka samalla paikkakunnalla kuitenkin. Ja jos vieteri venyy vielä vähän, niin ystäviin voisi pitää enemmän yhteyttä. Kahta em. mahdollista lupausta hiertää se, että työskentelen päivittäin ihmisten parissa ja introvertillä on rajansa klik!
Toinen tärkeä asia olisi omasta (ja Miehen, sekä Kattiloiden) hyvinvoinnista huolehtiminen. Ensin varovasti vähennetään karkin ja herkkujen syöntiä, sekä samalla lisätään liikuntaa.
Kolmas tärkeä asia (tänäkin vuonna) on huumorin ja positiivisen mielen vaaliminen -onneksi meillä on ohjelmatoimisto Robert & Sulo, jotka tuottavat jatkuvalla syötyllä iloa (ja harmiakin).
Jokapäiväinen iloni tänäkin vuonna on ollut blogi ja sen myötä te lukijat. Perisatakuntalaiseen tapaan en osaa tässä kohtaa ilmaista itseäni tarpeeksi kuvaavasti, mutta kun kirjoitan, että te lukijat olette ihania ja piristätte kommenteillanne –niin sitä todella tarkoitan. Olen saanut bloggaamisen myötä mitä mukavampia blogituttavia ♥.
Hyvää Uutta Vuotta
ja
toivottavasti piipahdatte täällä blogissa myös vuonna 2014!
T: AnnaS ja pojat
T: AnnaS ja pojat
Oikein onnellista ja iloista uutta vuotta teille!
VastaaPoistaHyviä lupauksia, niistä varmasti saa energiaa sen arjen pyörittämiseksi. Robertin ja Sulon taitoihin viihdytysjoukoissa luotamme täysin. Rapsutuksia sinne!
Kiitos Mamma N, Kattilat kiittävät kehräyksin!
PoistaLisäenergiaa ja muutenkin hyvää oloa tavoittelen noilla lupauksillani.
Mitä parhainta uutta vuotta teillekin!
VastaaPoistaHyviä lupauksia myös (samoja sopisi kokeilla meilläkin, joskin ihmisten tapaamiseen palaan myöhemmin, nyt ei pysty...). Sulon ja Robertin ohjelmatoimistoon luotamme mekin, oikein paljon rapsutuksia molemmille!
Kiitos Henna, Friede ja Figo!
PoistaViime vuosi kokonaisuudessaan meni melko minimaalisella sosiaalisuudella,joten nyt on aika sen suhteen ryhdistäytyä, mutta aina ei tosiaanka pysty.
Rapsutuksia ja kehräyksiä sinne myös!
Kiitos blogistasi ! Sitä on mukava lukea :)
VastaaPoistaToivon teille oikein onnellista tulevaa vuotta ja
karvamussukoille hali!
Kiitos leenajapojat, halaukset vastaanotettu ja kehräykset sinne :)
PoistaOnnellista ja tasapainoista uutta vuotta!
VastaaPoistaNuo sun lupaukset ovat niin hyviä, että taidanpa itsekin kokeilla...
Kiitos Nettimartta!
PoistaKokeillaan kumpikin miten lupaukset saa pidettyä ja mitä (hyvää) niistä seuraa :)
On ollut mitä suurin ilo vierailla täällä ja tutustua teidän arkielämäänne. Niin suuren vaikutuksen se on tehnyt että melkein olen valmis teidän huusholliinne muuttamaan. (Olihan työhuoneessa vielä tilaa?) Ja koska teillä on tuo mainio ohjelmapalvelukin omasta takaa!
VastaaPoistaOikein onnellista ja iloista uutta vuotta teille ♥
Kiitos Myrsky ja Minna!
PoistaTämä blogi esittelee rusinat pullasta eikun meidän arkielämästä. Työhuone on pakoillaan ja tilaa saadaan sinne raivattua :)
Hei ja nähdään taas ensi vuonna! ;)
VastaaPoistaSiispä railakasta ja tunnelmallista uutta vuotta sinne teille! ♥
Kiitos Elina ♥.
PoistaHyvää uutta vuotta teille!
VastaaPoistaOn mukava seurata kivasti kirjoitettua blogiasi:)
Kaunis kiitos Minni!
PoistaHyvää Uutta Vuotta 2014 !
VastaaPoistaKiitos Irma ♥.
PoistaOikein hyvää ja ihanaa Uutta Vuotta teille kaikille !
VastaaPoistaIlolla tulemme seuraamaan varsinkin teidän lupauksen numero 3 toteutumista, koska teidän ojelmatoimiston jannut vaan osaa hommansa ;) Komiat kuvat niin Robertista kuin Sulostakin on hassutelevat muffinsifetsit päässä ja kaikkea :D ♥
Kiitos samoin, Hyvää Uutta Vuotta teille myös!
PoistaHuumori on tärkeä osaa elämä, hyvä että te, kattilat ja mä ollaan kaikki samaa mieltä ;)
Kiitos samoin, Hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos myös siitä, että olemme saaneet seurata rusinapullan tuoksuista elämäänne =) Tulemme varmasti tänä uutenavuonna takaisin!
Kiitos Me Like ♥.
Poista