lauantai 22. helmikuuta 2014

Valokuvauskokeiluja

Joulun aikoihin tai tarkalleen ottaen jouluaattona olin salaa hyvin_huolissani. Mietin, että kuinka hirveä vaimo olenkaan ollut, kun en saanut Hra K:lta joululahjaa. Toki jouluksi ostimme yhdessä kaikki jouluruuat, olihan siinäkin lahjaa kerrakseen.

Tammikuun lopulla sain vihjeen, että  joululahja on tulossa, mutta Kiinasta ja toimitusaika vaihtelee. Ensimmäisen lahjan sain pari viikkoa sitten ja nyt perjantaina sain vielä toisen.



Tässä kuvassa näkyy kumpikin joululahja: vas. kädessä on tuliterä kaukolaukaisin kameraan ja sitten se vähän suurempi lahja, hopea/kulta heijastin (jonka saa taiteltua kokoon).



Miehen sanojen mukaan pääsen kissakuvauksessa ihan uudelle tasolle :) 
Istutin Robertin nojatuoliin, jonka oikealla puolella oli kamera jalustalla ja vasemmalla puolella oli allekirjoittanut heijastamassa, sekä painamassa laukaisinta. Nyt myös pystyn ottamaan täysin tärähtämättömiä kuvia, kun kamera on jalustassa ja allekirjoittaneen näpit eivät tärisytä kameraa.



Sulokin istui "käskystä" hetken aikaa paikallaan.
Nyt iski hirmuinen hinku ostaa 18-200 mm "matkaobjektiivi", se olisi niin kätevä. 
Todelliset valokuvauksen harrastajat tietenkin kantavat mukanaan kahta objektiivia.



Sitten tapahtui jotain harvinaisen ihanaa, nimittäin aurinko alkoi paistamaan 
ja oli hyvin keväisen tuntuista. 
Kuluneen viikon aikana olen huomannut, että klo 6.45 eteenpäin ei ole aivan pussipimeää.  
Oi, kevät tulee ♥♥♥.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

17 kommenttia:

  1. Voi, sinä oletkin valokuvauksessa jo edistyneemmällä tasolla, itse usein katselen lisätarvikkeita ja tutkin kameralehteä sillä silmällä, mutta toistaiseksi olen vielä tyytynyt tähän mitä nyt on. Sinulle on muuten haaste blogissani ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njääh, tasosta en tiedä. Suurin ongelmani on ettei kuvauksen teoria tai siis aukot eivät kerta kaikkiaan mene jakeluuni.
      Paitsi Autuas olo -blogin Nero-kissa kuvasi valoisuuden perusasiat hyvin ymmärrettävästi. Valoisalla kissan pupillit ovat pienen pienet eli "pieni aukko" kuvauksessa ja hämärässä pupillit ovat suuren suurina eli "suuri aukko" kuvauksessa.
      http://autuasolo.blogspot.fi/2014/01/valomittari_24.html

      Poista
    2. Tuo onkin hyvä muistisääntö säätöihin, muistaa vaan Neron silmät :).

      Poista
  2. Voi miten hieno joululahja! Olet onnekas.....ja hyvä vaimo..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet tunnetusti ostavat mielellään käytännöllisiä ja teknisiä laitteita lahjaksi -onneksi harrastan valokuvausta ;)

      Poista
  3. Hyvä lahja! Ja hyvä vaimo! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahja oli oikein mainio ja viimeksi mainitsemassasi asiassa on aina parantamisen varaa ;)

      Poista
  4. Hienoja lahjoja, kannatti odottaa. Minäkin tilasin joskus kaukolaukaisimen Kiinasta, maksoi muutaman euron lähetyskuluineen. Tuollainen heijastin olisi myös tarpeellinen. Ja aurinko, senkin määrä lisääntyy kevättä kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannatti odottaa.
      Heijastin on hyvä lisä esim. kesällä, kun kuvaa vähän varjoisammassa (nyt ei muistakaan kuinka_valoisaa on kesällä keskipäivällä).

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kattiloita on kovin vaikea saada pysymään paikalllaan siellä missä haluan, studiokuvauksen tapaan.

      Poista
  6. Hienoja lahjoja - hyvä vaimo olet, kun mies on noin hyvin osannut lahjat ostaa;)
    Lisähärpäkkeitä itsekin kameraani haaveilen - mutta ensin pitäisi opetella edes noilla perusvermeillä kuvaamaan. Liian usein turvaudun pokkariin ja kännykänkameraan - nopeita kun ovat.
    Ihanaa viikonloppua sinne noin suloisten valokuvamallien kanssa - ja toivottavasti sitä aurinkoherkkua saadaan lisääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkkäri on siitä paha, että siihen saa loputtomasti kaikenlaisia lisähärpäkkeitä. Monipuolisuus on sekä hyvä, että paha asia.
      Mutta kyllä kännykälläkin tulee kuvattua :)
      Auringon suhteen ei kovin valoisalta näytä, mutta aamuinen kaatosade oli musiikkia korville ♥.

      Poista
  7. Aivan huimat lahjat! Mä olen nähyt vaan unta tommosista. Uuuh!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hra K on yleensäkin ihan hyvä ostamaan lahjoja, mutta nämä olivat varsinaiset helmet -minulle ♥.

      Poista
  8. Nyt ei liene epäilystäkään siitä oletko huono vaimo vai et! Ihan mielettömän hienot ja käyttökelpoiset lahjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollekin nuo lahjat olisivat kauhistus, mutta minulle ei :)

      Poista

Kiitos kommentista!