tiistai 15. huhtikuuta 2014

Elämäni aakkoset

Olen aina tykännyt Gloria-lehden Elämäni aakkoset-palstasta. Nyt vastaava juttu kiertää blogimaailmassa ja ajattelin kertoa omat aakkoseni. Jonkun kirjaimen kohdalla saattaa olla ruuhkaa, kun on useampikin tärkeä sana.

A = aamu ja aurinko, vielä parempi aamuaurinko. Vaikka välillä tunnen olevani sekä illan- että aamuntorkku, niin energisimmilläni olen aamupäivällä. Kesäaamuisin on ihanaa syödä hidas aamiainen verannalla.

B = bloggaus, enpä arvannut kuinka mukavan harrastuksen, ajankulun ja uusia tuttavuuksia löytäisin bloggauksen myötä.
    =  Berliini. Iiihana kaupunki.



C = Citroën DS. Aivan mielettömän tyylikäs auto. Myös uusi DS 3 kelpaa.

D = details, yksityiskohdat. Rrakastan yksityiskohtia valokuvauksessa, sisustuksessa javaikkamissä. Joskun niinkin paljon, että tulee mieleen sanonta "ei näe metsää puilta".

E = eläimet. Loputtoman mielenkiintoista. Lapsena minulle tuli Eläinmaailma-lehti (mikä onkaan aikuisten vastine tuolle lehdelle, Suomen luonto?).
   = ekologisuus ja kestävä kehitys. Näihin asioihin aion kiinnittää huomiota entistä enemmän.

F = forest, metsä. Metsässä on ihanaa kävellä, nuuhkia metsän tuoksua ja tutkia luontoa (ja halata puita :)).



G = ghibli. Studio Ghibli on tuottanut hyvin ihanan (ja liikuttavan) Totoro-elokuvan, kuten myös Kiki`s delivery service-elokuvan. Meiltä löytyy Totoro säästö"possu" ja Jiji-kissa roikkuu auton taustapeilistä.

H = harrastukset.

I = ilo, innostuminen ja inspiraatio.



J = juhlat tai oikeastaan juhlistaminen. Kiva kattaus, hyvä seura ja herkuttelu ♥.

K = Hra K eli armas aviomieheni.
     = kissat eli kattilat.
     = koti.



L = lukeminen. Ekalla luokalla opin hitaasti lukemaan, mutta vauhtiin päästyäni olen lukenut senkin edestä. Erityisesti pidän elämänkerroista ja historiallisista romaaneista.
    = leipä. Jossain vaiheessa, aivan salakavalasti, minusta on tullut leipänirso. Vai onko kauppojen valikoimat muuttuneet niin, että satakuntalaista kakkoa =hiivaleipä, ruisleipää pelkästä rukiista ja kohtuuhintaista limppua saa etsiä hartaasti. Vaikka ne ovat ihan perusleipiä. Jos näette pienikokoisen naisen kaupan leipähyllyn kohdalla vaimeasti kiroilemassa -se voin olla minä.

M = murre. Kotokieleni kuuluu lounaisiin välimurteisiin.



N = neulominen eli kutominen, sekä "uutuutena" virkkaaminen. Kiva ja hyödyllinen ajanviete ♥.

O = opppiminen. Olen jatkuvasti kiinnostunut uusista asioista.

P = puutarha ja pionit. Tämä ei varmasti lisäselvityksiä kaipaa.

Q = quercus robur eli tammi. Olen joutunut saanut opiskella sekä kasvien, että ihmisten osien tieteellisiä nimiä.

R = ruoka. Elämän pieniä päivittäisiä nautintoja. Kuten tuore pulla ja lasi maitoa ♥.



S = sisustaminen. Rakas harrastukseni ♥.
    = sisarukset, isosisko ja isoveli ♥♥ .



T = teak. Vakiolukijat sen tietävät - tiikkiset kalusteet ja esineet miellyttävät allekirjoittanutta suuresti.



U = urban exploring eli urbaani löytöretkeily. Tämä harrastus kiinnostaisi meitä kumpaakin, mutta koskaan ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa, huoh.

V = valokuvaus. Sanoinkuvaamattoman mielenkiintoinen harrastus ja tarjoaa ainaista haastetta.
     = värit. Kuten olen ennenkin kertonut värioppi on ollut suosikkiaineeni.

W = word, sana. Suomen kieli on hieno ja mielenkiintoinen kieli. Sen monimerkityksisyyden huomaa hyvin selvästi Fingerpori-sarjakuvissa, klik!

X = (täys)xylitol-purkka.

Y = ystävät.

Z = zoo. Eläintarhat ovat periaatteessa mielenkiintoisia paikkoja, mutta eläinten näkökulmasta ajatellen ne eivät mitenkään vastaa niiden luonnollisia elinpaikkoja.



Å = Åbo, Turku. Kiva kaupunki.

Ä = äiti ja äidinäiti. Enää vain muistoissa.

Ö = öljy. Ruuanlaitossa ja ruuassa käytän erilaisia öljyjä. Ja autoa pitää tankata säännöllisesti eli usein, että öljyt on siltäkin osin mielessä.

Olisi mukavaa lukea teidän muiden Elämän aakkosia!

20 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus!

    Olen samaa mieltä Fingerporista, vaikka ihan aina ei vitsi aukenekaan!

    Minun elämäni aakkosissa on paljon samoja asioita kuin sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, välillä tulee keskusteltua, että mikä siinä Fngerporissa oli jujuna tällä kertaa..

      Jäänkiin odottamaan sinun aakkosiasi :)

      Poista
  2. Oon koukussa tyyppien aakkospostauksiin, on nää niin mainioita!

    jospa sitä itsekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva lukea; nyt vaan elämän aakkosista postaamaan :)

      Poista
  3. UE on hurjan jännä ja kiinnostava laji. Minuakin se kiehtoo, mutta mutta, aika (ja saamattomuus?) tulee vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saamattomuudella on ainakin täällä suuri merkitys.Nyt tulee vain seurattua muiden ue-seikkailuja :)

      Poista
  4. Urban exploring onkin minulle aivan tuntematon asia! Mutta joitain samoja olisi minunkin aakkosissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UE on ihan hurjan mielenkiintoista ja on uskomatonta kuinka maailmalla hylätään ihan julkisia rakennuksia tavaroineen päivineen.

      Poista
  5. Tuo oli ihan uusi juttu meikäläselle. Mielenkiinnolla luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UE on valokuvausharrastajan kannalta vielä mielenkiintoisempaa ja himskatin haastavaa :)

      Poista
  6. Vihaan yleensä Turun talvea tuulen/lumettomuuden takia, mutta tuon kuvan takia aloin haaveilla talvesta... Ehkä nyt kuitenkin kesäkin ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ihan rauhassa vietetään kevät, kesä ja syksy -ja tadaa sitten koittaa vähäluminen ja viimainen talvi ;)

      Poista
  7. Mielenkiintoiset aakkoset. Ja kaunis kuvitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Instagram-kuvilla saa mukavaa vaihtelua.

      Poista
  8. Tuo on minulle aivan uusi juttu :)

    VastaaPoista
  9. Iso peukku tämä oli tosi kiva !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!
      Antaisikohan sisällöntuottaja Nilsson sinun tehdä Elämäni aakkoset-postauksen? Jos lupaat, että N kohdassa on Nilsson :)

      Poista

Kiitos kommentista!