sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kissojen puheenvuoro: ihmisten keväthepuli

Kattiloilla on taas asiaa, joten tästä jatkavat Sulo ja Robert.
Hei kaikille meidän kissakavereille ja muille, kuten ihmis- ja koirakavereille (yhdet Tuuliset pojat me ainakin tiedetään täältä blogimaailmasta)!

Olette varmaan kuulleet henkilökunnan puhuvan, että teillä, Lempilemmikeillä on kevättä rinnassa. Sulon synnynmailla ihmiset jopa sanovat, että kissa on lähdössä Raumalle, kun niille oikein iskee kevät. Mutta paljonko on puhetta ihmisten keväthepulista? -No nii-i, ei kovin kauheesti, joten me päätettiin tarttua tähän hyvin ajankohtaiseen aiheeseen.



Sulo: Eka ikkunan pesu on aika mielenkiintoista, mutta kuka niitä kappalekaupalla jaksaa. Mut jos ajatellaan meidän ulosnäkemistä ja niinku viihtyvyyttä -niin ookoo toimenpide.



Robert: Katsokaa, kuinka epäjärjestyksessä on mun soffani. Verhotankoja ja verhoja siellä täällä! Olisin voinu vaikka lukea tai katsoo telkkaria (ja tietty nukkua päikkärit), mutta eihän tässä sotkussa voi keskittyä.



Sulo: Aina ikkunanpesun jälkeen (tai joskus jo ennen) Anna höyryää jonkun silityslaudan kans. Mut jotenki musta tuntuu, ettei se oo tarkotettu pienten kissojen silitystä varten. Aattelin sit auttaa mammaa ja vahtia niitä silitettyjä verhoja. Mun mielest se onnistuu parhaiten niin, että niiden päällä makaa osittain. Kun Anna näki mut, se tietty otti kuvan, mut jotain outoa siinä oli.. ja sit Hra K tuli hakemaan mut.



Robert: Anna meni soffalle pötköttämään ja sit mua oikein hymyilytti. Kylkikyljessä vietetyt päikkärit on ihan parhaita. Sulo ei vielä (tai ei enää) tälläisen köllöttelyn ihanuuksia ymmärrä. Sillä on joku teinimonsterihirviövaihe.



Sulo: Robert on pullahirviö *tirskua* no, vitsivitsi (äläs ny hikeenny siinä). Eiku sellasta mun piti kirjoittaa, että tarviiko teidän ihmiset semmoset siivouskahveet? No meillä ne tykkää semmosista, erityisesti meidän isäntä. Nuo keväthepulin viiraamat ihmiset jopa intoutu leipomaan pullaa.
Robert: Ja tänä aamuna sämpylöitä.



Robert: Illalla Sulo keskitty tehtävään, joka on sille kaikista suositelluin -noeivaiskaan. Anna vielä intoutu pienesti rymsteeraamaan. Tuo vanha kaappi on joku levysoitinkaappi. En kyl tajuu, miksi CD-levysoitin on joskus tarvinnut noin suuren kaapin..



Sulo: Illalla mä kokeilin miten kaappii mahtuu kissa ja hyvin mahtuu. *Kuiskaten* Arvatkaa mitä, Robertkin yritti mennä tuonne -muttei se mahtunu, koska se on punkero (niin jotku ihmiset on sanonu) :D.
Robert: Sulo mä kuulin! Mä pelkäsin, että tiputan kirjat, enkä väkisin tunkenu itseäni niinku sä. Ja suakin on sanottu punkeroksi, senkin karvamammutti!

Robert: Nii, tämmöstä kevätviirausta (tätä sanaa käyttää Viirun emäntä) meidä henkilökunnalla on. Onko teidän perheissä ollut vastaavaa? Ja mikä tärkeintä, kestääkö tää kauan? Toisaalta, keväthepulin innostamat ihmiset on niin hassuja ja iloisia, mikä on kivaa. Eilenki ne tietysti leikki meidän kanssa aina välillä.

Oikein lämpöisiä ja mukavia kissanpäiviä teille kaikille!
Kirjoitti tassut joita ohjasi Sulo ja Robert

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kumma juttu, että siistiä lopputulosta varten tarvitaan melkoinen (väli) kaaos :)

      Poista
  2. Oho, teilläpä on tapahtunut! Meillä ei ole, mutta tuosta ikkunanpesujutusta on kuultu puhuttavan. Figo moittii sitä puuhaa kyllä, koska siihen liittyy tavaroiden siirtelyä. Mutta siitä ollaan kyllä samaa mieltä, että kylki kyljessä on paras nukkua päikkärit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna: No ei meillä niin hirrmuisesti ole tapahtunut.
      SulojaRobert: Kyllä hirveesti oli kaikkea jännää. Mutta ulos näkee paremmin ja varsinkin sitten, kun ikkunat pestään ulkopuolelta (ja sepäs on jännää puuhaa).

      Poista
  3. Meillä ei ole niinkään tuota siivoushepuleita, pikemminkin päinvastoin. Sisälläkin leikitään mullalla, minä sentään otan multakylpyjä vain ulkona. Joka paikka alkaa olla täynnä ruukkua ja taimilaatikkoa, tiedä mihin tassunsa panisi kun liikkuu. Terveisin Nero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Nero sä oot niin musta, ettei susta heti edes huomaa jos vaikka multakylvyt ottaisit ;) T: Robert ja Sulo (Kumma että ihmiset saa leikkiä mullalla, mutta kissat ei..)

      Poista
  4. Kuulkaas kattilat, nämä ihmisten hepulit ovat ihan hyväksyttäviä juttuja. Niitä tulee ja niiden kanssa on vain elettävä. Meidän perheessä henkilökunnan kevätviiraus on vakava juttu. Se voitaisiin jopa luokitella ammattitaudiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna tuo joskus töistä "tuliaisiksi" oksu- tai flunssatauteja -onko ne niitä ammattitauteja? Sit asia on kyllä vakava! Koita kestää Myrsky!T: Sulo

      Poista
  5. Pullakahvitkin vielä! Olipa niillä hepuli. Meillä on hepuloitu vasta pihamaalla, eiköhän se kohta siirry sisätiloihinkin. Viimeistään kun alkaa sateet. (Sais jo tulla, kalkit odottaa vettä niskaansa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mamma on ens viikon lomalla ja nyt se yrittää tehdä kaikki tylsät huushollihommat etukäteen. Sit se voi ens viikon laiduntaa kotopihalla, sekä Turuilla ja toreilla. Ihmiset! T:Robert ja Sulo

      Poista
  6. Voi Robert, on teillä ollut yhdessä Annan ihanat päikkärit! :)
    Ja Sulo! Ikävää, että sinulta riistettiin verho, mutta ihmiset ovat joskus kummallisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneks iltaisin ihminen/ihmiset viihtyy oikein sitkeästi soffalla ja kyljessä on hyvä ja lämmin makoilla ♥.
      Verho tuli takasi, mutta se on ny joku kevätverho..

      Poista

Kiitos kommentista!