maanantai 28. huhtikuuta 2014

Onnenpäivä kirppiksellä X 4

Kuluneen parin viikon aikana olen tehnyt mainioita löytöjä kirppikseltä -tai siis peräti neljältä eri kirppikseltä.



Arkeen ja juhlaankin sopiva lasilautanen on mielestäni superkaunis. Juuri tuollaiselle lautaselle on huushollissamme tarvetta.



Punaisen ja violettien lasikynttilänjalkojen seuraan liittyi vihreä lajitoveri. Kuten olen ennenkin intoillut, niin tätä kynttilänjalkaa voi käyttää sekä tuikkujen että kynttilöiden polttamiseen -sananmukaisesti käden käänteessä.



Löysin kuparisen maljakon muutamalla eurolla, pohjasta löytyy Viiso oy:n leima. 
Taustalla ihastuttava peltitarjotin.



Light super -merkkinen kamera. Olen aivan ihastunut (myös) vanhoihin kameroihin ja tälläkin todennäköisesti voisi fotota -kunhan löytää oikeanlaisen filmin. Tämän kameran kanssa samassa pöydässä oli kaksi kivaa käsveskaa; toinen mallia mummu ja toinen pieni, nahkainen lähettilaukku. Onneksi ko. pöydässä kaikki oli puoleen hintaan. Melkein sain hepulit.



Tässä sievässä pikku albumissa on vain kannet paikoillaan, mutta ajattelin teettää siihen erityisen rakkaat kuvat. 
Kompaktin kokonsa puolesta se voisi olla vaikka matkalla mukana. 



Vaatteita löydän kirppikseltä tosi harvoin. Tämän H&M:n villatakin ostin kahdella eurolla.



Mies osti (taas) Kumelan maljakon. Kunsiinäonsekultauskin.
 
Elämäni aakkosista jäi eräs meidän perheeseen sopiva sana: K niinkuin kiiltävä. Yksi rakastaa kuparisia esineitä, toinen kerää kullattuja maljakoita, kolmannen erikoisalaa on kaiken kiiltävän, kuten vihkisormuksen pudottaminen lattialle ja neljättä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Lopuksi vielä kissakomeutta x 2  (nämä eivät löytyneet kirpputorilta).



Uskokaa tai älkää, mutta tämä aamuauringossa nukkuva tiikeri on saanut melkoisia hepuleita viimeaikoina.



Meidän majavahäntäinen.

Ihan kohta alkaa toukokuu ♥. Aurinkoista viikkoa!

26 kommenttia:

  1. Voi majava ♥
    Kiinnostavia löytöjä. Onneksi en käy kirppareilla, kun huushollini ovat ääriään myöten täynnä kamaa jo valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpputorilla käymiseen iskee aina välillä himo, vaikka huusholli on täälläkin hyvin täynnä :)

      Poista
  2. Oho, onpas ollut hyvää tavaraa halvalla kaupan! Onnea hankinnoista! Tosin onneksi minäkään en kerää mitään erityistä enkä juuri käy kirppareillakaan. Tavaraa totisesti riittää muutenkin! Pitäisi paremmin VIEDÄ jotakin sinne kirpparille...

    Ja voi ihanaa majavaa ♥ Ja tiikeriä myös! Se on vissiin tämä kevät kun saa kissaeläimet vähän hepuloimaan ;) Samaa on ollut havaittavissa meilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keräilyinto on hyvin vahva sukuvika, vaikka tavaraa on ennestään aivan tarpeeksi.

      Poista
  3. Hyviä löytöjä olet tehnyt.
    Ihanat kattilat ♥ Majavanhäntä on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulon häntä on aikas suuri. Saa nähdä kasvaako "minikissasta" muutenkin iso kolli.

      Poista
  4. Viimeisen kuvan läpsähäntä <3 <3 Sulon valkoiset osiot ovat tuossa kuvassa vielä jotenkin aivan erityisen silkkisen näköisiä. Silityksiä poitsuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat lähettävät kiitoskehräykset ♥.
      Sulolla on aika silkkinen turkki, mikä ei (onneksi) juurikaan takkuunnu.

      Poista
  5. Hienoja löytöjä, kiiltävää sen olla pitää :)
    Olin sunnuntaina ystävän kanssa jollakin antiikkitorilla, pidin käsissäni ihanaa haitarikameraa, mutta sinne jäi. En ostanut mitään. Nyt on suunta kotoa kirppikselle.
    Majavahäntä on varsin kätevä pölyhuisku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, haitarikamera olisi tosi hieno! Silloinkin on voittajan tunne, kun pääsee kirpputorilta tms. ostamatta yhtään mitään, vaikka kuinka kivaa tavaraa olisi ollut tarjolla :)

      Poista
  6. Tuo kamera on kyllä aika makea, niin kuin vanhat kamerat yleensäkin. Olisi ihan hauskaa päästä semmoisella kuvaamaan.

    Auringossa makaavat kissat on aina yhtä ihania. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti-insinööri saa selvittää miten kamerassa voi käyttää 35 mm filmiä (youtubesta löytyy video, löysin ihan itse). Oikeasti siinä kuuluisi käyttää 127 mm filmiä joka on melko harvinaista ja tyyristä. Oma lukunsa on sitten kehittäminen.

      Poista
  7. Voi mitä löytöjä! Ja tuon Kumelan maljakon kohdalla nousi hymy huulille - ne meidän Isännän kynttilänjalat;)
    Silti - upeista löydöistä huolimatta, parhaat kuvat olit säästänyt loppuun♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä noiden Kumelan tuotteiden muotoilu puhuttelee juuri miehiä (ja kun on ne kultauksetkin :)).

      Poista
  8. Ooh, täälläkin on upeitä häntiä! Ja hienoja löyt... Siis oliko jotain muutakin kuin suloisia kissoja? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytöjaarittelujen jälkeen olikin yllätyssöpöt kattilakuvat :)

      Poista
  9. Kivoja löytöjä. Lasilautanen onkin todella kaunis!

    VastaaPoista
  10. Ihan mieletön majavanhäntä! Ja komeaakin komeampi tiikeri. (Ei löydöissäkään valittamista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä millainen jätti Sulosta kasvaa. "Minikissa" on hyvin hurmaava, mutta erittäin, siis erittäin itsepäinen :) Tiikeri-Robert ♥

      Poista
  11. Nukkuva tiikeri kerää lepäämällä voimia uusia hepuleita varten. :)
    Sulo, tule meille, niin minä saan pitää sinua sylissä ja samalla pyyhkiä sinun hännälläsi pölyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikerikin tarvitsee kauneusunensa.

      Mua ei saa pitää sylissä, se on ihan mälsää. Mutta pölyjenpyyhinnässä voin auttaa jos teiltä löytyy sturtsinsulkainen pölyharja. T: Sulo

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Mahtavaa häntää pidetään useimmiten reippaasti pystyssä :)

      Poista
  13. Hienoja löytöjä tosiaankin. Ensimmäisen kuvan lasilautanen taitaa olla Göran Hongellin Sara-sarjaa. Minullakin on sen sarjan astioita, mut ei tuota lautasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula tunnistamisesta! Hongell on minulle melko vieras suunnittelija, tosin hänen suunnittelemat värilasit löytyy meiltäkin.

      Poista

Kiitos kommentista!