maanantai 30. joulukuuta 2013

Superherkullinen lakritsimousse

Jonkun aikaa sitten hamstrasin kaupasta sekä lakritsijauhoa -että rouhetta ja sitten ne hautautuivat kuiva-ainekaapin takaosaan. Kunnes uusimmasta Glorian ruoka & viini-lehdessä löytyi houkutteleva ohje.



Nyt meillä lakritsijauho onkin kovassa nosteessa. Jouluna tein jälkiruuaksi lakritsimoussea, johon tuli myös mantelilehtiä (eli keksejä) ja tippa puolukkahilloa. Viimeksi mainitun kohdalla menin siitä missä aita on matalin, enkä tehnyt (pakaste)tuoreista puolukoista liemeä. Ja itse mousseen tuli mm. kermaa ja mascarponejuustoa. Kaikki ylimääräiset mantelikeksit hävisivät nopeasti, siispä niitäkin täytyy leipoa uudestaan.

PS. Tässäkin touhussa pääMAUstajana toimivat Sulo, joka saneli ohjeita ja Robert, joka kyttäsi seurasi vieressä.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä hyvältä tuon lakritsirouheen kanssa! Sain maistaa samantapaista hopeatoffeemascarponevaahtoa, mutta se olisi kaivannut terästystä juuri jostain tuollaisesta rouheesta, vähän potkua, oli aika älköä pelkästään. Apteekin salmiakki voisi kans toimia, jos niitä hassuja pieniä vinoneliöitä vielä jostain apteekista saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakritsijauhe on aika miedon makuista, mutta kokonaisuutena tuo jälkkäri on huippuhyvää.Saakohan apteekista vielä salmiakkia siis niitä hassuja vinoneliöitä? :)

      Poista
  2. Namskis - sanoisi päämaistaja Viirukin! Ja minun kun ei joulun herkuttelujen jälkeen passaisi ollenkaan tuollaisia vilkuilla - mutta minkäs teet, liian herkullisen näköistä;)
    Oikein hyvää vuodenvaihdetta ja tulevaa uutta vuotta sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä pitää kehitellä jokin kevytversio, se olisi hyvä ratkaisu ;)

      Kiitos samoin teille Lady!

      Poista
  3. Vaikuttaa erittäin herkulliselta. Uppoaisi meikäläiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun teille pääsee katsastukseen, niin lupaan tuoda jälkiruuan tullessani ;)

      Poista

Kiitos kommentista!