lauantai 9. maaliskuuta 2013

Perhospuutarha nyt ja kesällä

Tänään tein kunnon kierroksen puutarhassa, nyt sitä jopa voi sanoa kuntoiluksi, koska lunta on pahimmillaan reiteen saakka. Täällä blogissakin olen varmasti monta kertaa kertonut, että omakotiasumisessa yksi kivoimpia juttuja on se, että voi vapaasti laiduntaa haahuilla pitkin puutarhaa.



Sinne upposi koipi. Olen niin tyytyväinen pari vuotta sitten ostamiini nyörisaappaisiini ♥. Ihan must talvisilla puutarhakierroksilla; lämpöö ja goreteksii.



"Uudessa" eli muutama kesä sitten tehdyssä kukkamaassa kasvaa kerrankin perhosmagneetteja. Osa ostettiin tietoisesti ja osa ei. Punatähkä (Liatris spicata) kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, mutta perhosten keskuudessa se oli oikea hitti, jeee!



Punatähkä edustusasussa ja vielä Neitoperhosen kera, kesällä 2012 :)



Samaisessa kukkamaassa on myös valkoinen punahattu (Echinacea purpurea 'Album'). Tämä ei ole niin hyvä perhosmagneetti kuin punatähkä, vaikka toisin luulin.




Ja sama kasvi viime kesänä. Lisää perhoskuvia löytyy täältä klik




Puutarhatontut vahtivat tinkimättömästi puutarhaamme; varsinkin nyt, kun ne jopa näkevät jotain :)


Lämpimästi tervetuloa Häivähdys purppuraa-blogin pariin Saila ja Disa!
 

2 kommenttia:

  1. Oi mitä perhoskuvia! Minäkin olen vähän yrittänyt kerätä perhosystävällisiä kasveja pihaan niiden houkuttelemiseksi, on ne vaan ihania. Tuota punatähkää pitääkin vilkaista, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi! Punatähkä, kuten myös punahatut ovat kokeilemisen arvoisia :)

      Poista

Kiitos kommentista!