perjantai 1. maaliskuuta 2013

Arkipäiväistä

Tämä ilta menee lähinnä näissä tunnelmissa. Heti alkoi väsyttämään enemmän, kun luin uutisia poikkeuksellisen vähävaloisasta talvesta. Mutta tammi- ja helmikuu on sentään selätetty, jippiii.



Vaikka kuvasta voisi toisin päätellä, Robert on energinen ja maukustaa ulos, aika paljon. Poikkeuksellisesti olemme päästäneet sen ulkoilemaan ilman valjaita ja taluttajaa (kuluu pari minuuttia ja katti haluaa sisälle -ja kohta taas maukustaa).
Eräänä päivänä Robert teki uroteon ja ajoi naapurin kissan, Nössön pois :)




Sulosta haukottelemisen lisäksi on mukavaa painia Robertin kanssa.
Pääsiäisviikolla on tarkoitus viedä minikissa eläinlääkärin pakeille, erästä operaatiota varten ja pääsiäistä Sulo viettää vain suklaamunien kera, hih. 




Lauantain "tiukka tavoite" on kylvää edes tomaattien siemenet. Kuvassa on Kasvitieteellisen puutarhan tuliaiset, eihän sieltä voi lähteä ilman taimia/siemeniä. Vielä tarvitsisi selvittää miltä kuvan kasvit näyttävät.  Hei sinä, joka olet näytön toisella puolen! Tunnetko/oletko kasvattanut jotakin näistä?

Sunnuntain ohjelmassa on synttärikekkerit eli tiedossa on seuraa ja herkkuja :)

Leppoisaa viikonvaihdetta!

4 kommenttia:

  1. Valitettavasti en kyllä näissä taimiasioissa osaa auttaa tipan vertaa! Mutta asiantuntevaa rapsutusta täältä tulee näin virtuaalisesti *raps, raps, raps, raps* Siinä, olkaa hyvät!

    VastaaPoista
  2. Arki on ihanaa♥ Eikä suklaamunissakaan mitään vikaa ole;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisessa, turvallisessa arjessa on puolensa ♥. Kaupasta tarkoitukseni oli ostaa Mignon-munia, mutta erä on vedetty pois myynnistä :(

      Poista

Kiitos kommentista!