lauantai 16. maaliskuuta 2013

Valokeilassa

Ns. industrial-tyyli on ollut pinnalla jo vuosia, jopa kotosuomessakin. Allekirjoittanut on hiljalleen lämpiämässä ko. tyylille, ainakin valaisimille. Toisaalta kesän lapsena kaikenlaiset valaistusjutut ovat lähellä sydäntäni -kunhan pimeys pysyy loitolla.
Teollisuustyyliset huonekalut, varsinkin valmiiksi kulutetut uusvanhat, jotka luonnollisestikin ovat kalliita (onhan siinä ylimääräistä työtä, kun ne pitää kuluttaa..) eivät oikein kolahda. Jotkut oikeasti vanhat ovat taas hienoja. -Siis ehkä ostaisin, ehkä en.



Tälläinen ihanuus löytyi Tigeristä ja se jopa sopii tyylillisesti huusholliimme.



Järkkärillä tuli otettu hieman liiankin tarkkoja kuvia, koska kuvissa näkyy pölyä. Herkimmät sulkekoon silmänsä.



Perjantai oli erityisen kiva päivä, koska ehdin käydä ystäväni kanssa kaffeella ja vaihtaa kuulumisia, sekä hieman silmäilimme kauppojen tarjontaa. Vuosien varrella olen muuttunut hyvin mukavuuden haluiseksi nettishoppailijaksi, varsinkin vaatteiden kohdalla. Vaatekaupoissa ravaaminen ja sopivan rätin löytäminen on hikistä (ja usein turhauttavaa) puuhaa. Kirja- ja sisustuskaupat (paitsi Tigerin) kiersin kaukaa ja kukkaro kiitti.



Mitäs pidätte valaisimesta?



Kuten arvata saattaa, valaisimen pahvilaatikko on ollut Kattiloiden suosiossa.


Tervetuloa blogin lukijoiksi Pirkko ja Jonna. Leppoisaa, aurinkoista sunnuntaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ei hassumpi valaisin. Minä en ole vielä Tigerin ovista sisälle astunut, ja näiden postaustesi myötä kauppa on alkanut houkuttelemaan entistä enemmän. Ilokseni huomasin että naapurikaupugista kauppa löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on paljon tilpehööriä, mutta myös hyödyllisiäkin juttuja. Ja ei, Tiger ei sponsoroi meitä, vaikka sitä olen mainostanut. Katsotaan, että löydätkö sieltä mitään :)

      Poista
  2. Hienot valaistukset,ihana kisumirri kurkistelee kivasti:)

    VastaaPoista
  3. Hauska lamppu! Sulosta on kehkeytymässä pikku hiljaa jo ihan mies :)

    VastaaPoista
  4. Kissat ja laatikot :) Hieno valaisin, Tiger on siitä mukava kauppa, että siellä ei saa kauheasti rahaa kulumaan, on hinnat kohdallaan. Ostin jokin aika sitten ison kasan muisti- ja luonnoskirjoja, hinnoista oli nolla pois lopusta verrattuna aiemmin ostamiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ♥ pahvilaatikot.
      Tigerin miinuspuolia on, että valaisimia tms. isompia juttuja tuntuu olevan myynnissä vain muutama kappale kerrallaan.

      Poista

Kiitos kommentista!