perjantai 31. tammikuuta 2014

Varaslähtö viikonloppuun

Lauantaisen työpäivän välitön hyöty on arkivapaa, jeee! Tämä pitkä viikonloppu on lastattu muutamilla tehtävillä ja jotain näkyvää pitäisi saada valmiiksi, aina tänne blogiin asti.

Koska meistä kaksi on koti-ihmisiä ja kaksi kotikissoja, niin yllättäen siellä kotona mieluusti viettää vapaa-aikansa. Useimmiten viikonloppuisin tekee vähän sitä ja tätä. Esim. valokuvaa ja sitten hienosäätää valokuvia. Se kuitenkin keskeytyy, kun saa hyvän idean, joka täytyy kirjata ylös. Sitten alan siivota/järjestellä jotain ja "hetken" päästä havahdun kysymykseen "oliks sulla koneella joku kesken?"
Mutta nautin siitä, että voin puuhata ja pohtia ihan rauhassa, ilman selviä tavoitteita (kotioloissa tehokkuusajattelu kuulostaa vähän ankealta..). Kun maanantaina joku töissä kysyy "mitä teit viikonloppuna", niin vastaus on lähes poikkeuksetta vähän epämääräinen -no valokuvasin, silittelin kissoja ja ideion sisustusta/puutarhaa/jotain muuta. Joskus tulee sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain hohdokkaampaa tai erikoisempaa.






Aamujumpaksi oli nojatuolien rymsteerausta, eikä se edes ollut tehtävälistalla.
Ilmassa oli/ on siis hermostunutta ja tempoilevaa energiaa, mutta myös iloa pitkästä viikonlopusta. Ihan kohta päästän irti aktiivisesta työminästäni ja vaihdan leppoisampaan kotiminääni. Ehkä pieni kissojen silittelytuokio auttaa? ;)




Monissa kissatalouksissa on aivan tuikitavallista, että kissat nukkuvat vierekkäin -meillä se ei ole, joten heti piti tallentaa tämä harvinainen näky. Yleensä nuo veljekset eivät mahdu edes samalle sohvalle (tähän kattilat varmasti sanoisivat, että iltaisin se ei onnistu, koska henkilökunta valtaa koko soffan..).




15 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavan leppoisalle tuo viikonlopun vietto, samanlaisia vietetään täällä Käpälämäessäkin. Eivät meidänkään katit juurikaan yhdessä nuku, Into varsinkaan ei voi sietää Nemoa lähellään.
    Purrrpurrr, hyvää viikonloppua teillekon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikka katit ovat joka paikassa poikittain -niin lepohetkiä on kunnioitettava (mielellään myös toisten kissojen). Kissojen nukkumispaikat valikoituu kuitenkin vähän sen mukaan, missä henkilökunta on ja työhuoneessa (josta on iso kuva) on vain yksi pehmeä paikka ;)

      Poista
  2. Oikein ihanaa viikonloppua teille, kotoilkaa sydämenne kyllyydestä!

    VastaaPoista
  3. Tuollainen viikonloppu on just hyvä! Ei mitään hössötystä ja vouhotusta. Ne on toiset ihmiset jotka suorittaa kotonakin.

    Suloiset kuvat kattiloista <3 Aika monissa kissatalouksissa ei nukuta sylikkäin. Henkilökemioista se on kiinni! Meillä sattui osumaan kohdilleen ;) Pääasia että ovat ystävällisissä väleissä, vaikkeivät bestiksiä olisikaan. Purrrr Purrrrr teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet muuten oikeassa, toisen tyyppiset ihmiset haluavat mennä ja suorittaa! Mun viikottainen suoritus töiden lisäksi on 550 km työmatkoja -joten kotona on niin ihana oleilla (tosin ihan vapaaehtoisesti olen työpaikan ottanut ja olen siihen tyytyväinen, sanotaan nyt tämäkin ;)).

      Sulolla ja Robertilla on onneksi suht samanlainen temperamentti, varsinkin kun Minikissa "vähän" vielä aikuistuu. Onneksi ne ovat selvästi huumorintajuisia, muuten ne ei kestäisi henkilökuntaansa :)

      Poista
  4. Ihanaa viikonloppua! Rysteerausta sitten vaan kissojen ehdoilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Jostain syystä kattilat ovat aika tottuneita erinäisiin inspiraatioihin :)

      Poista
  5. Eikös viikonloppuna ole tarkoitus rentoutua ja nollata tlanne juuri kuten itselle parhaiten sopii. Hienoja nojatuoleja, teillä on hyvin yhtenäinen tyyli. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, kukin tyylillään; mutta välillä tulee miettineeksi, että mitä muut puuhaavat.

      Nojatuolit ovat rakkaita perintökalleuksia meidän kummankin vanhemmilta ♥.

      Poista
  6. Tykkään noista tuoleista!
    Ei meilläkään Onni ja Ellu yleensä vierekkäin nuku, mutta joskus Onni vääntäytyy viereen, jos Ellu sen sallii!
    Kurnau teillekin ja viikonloppuja :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!